Italian maajoukkue

Esim. MM-kisat ja EM-kisat sekä Suomen maajoukkue

Valvoja: Tuomaristo

Italian maajoukkue

ViestiKirjoittaja Verbal » 10.04.2008 14.42

Italian maajoukkue on jalkapallossa se kaikkein suurin suosikkini (toki Suomen jälkeen), ja tässä aiheessa seurataankin hallitsevien maailmanmestareiden taivalta EM-kisoissa ja senkin jälkeen. Italiassa on maailmanmestaruuden jälkeen toteutettu asteittaista sukupolvenvaihdossta, kun Francesco Tottin ja Alessandro Nestan kaltaiset maajoukkuejyrät ovat lopettaneet maajoukkueuransa. Puolustus ja keskikenttä ovat yhä maailmanluokkaa, mutta jo MM-kisoissa kysymyksiä herättänyt hyökkäyskalusto on hieman kapea.

Aloitetaan kuitenkin tulevan EM-miehistön listaaminen loogisesti maalivahdista. Italian ykkösvahtina jatkaa itseoikeutetusti maailman paras veräjänvartija Gianluigi Buffon. Kakkosvahtina jatkaa jo MM-kisoissa kyseistä paikkaa miehittänyt Livornon Marco Amelia. Kolmannesta paikasta kenties vielä käydään kädenvääntöä, ja tarjolla ovat kaksi penkkivahdin roolissa Espanjassa pelaavaa maalivahtia: Sevillan Morgan De Sanctis sekä Atlético Madridin Christian Abbiati.

Puolustuksen herra ja hidalgo on kapteeni Fabio Cannavaro, jonka rinnalla paikkansa on Nestan jälkeen vahvistanut MM-kisojen väriläiskä Marco Materazzi. Materazzin kausi on ollut jälleen rikkonainen, joten varasuunnitelma täytyy olla. Jo karsinnoissa Materazzia tuurasi yleensä Palermon Andrea Barzagli. Barzaglin lisäksi varmasti ainakin toinen varatoppari kisakoneeseen mahtuu, ja tuolle paikalle haluavat ainakin Fiorentinan Alessandro Gamberini, Juventuksen Giorgio Chiellini sekä kenties Milanin Daniele Bonera.

Laitapuolustajien roolitus lienee jo myös selvillä. Oikealla laidalla aloittaa Massimo Oddo ja vasemmalla Gianluca Zambrotta. MM-kisoissa loistanut Fabio Grosso on pudonnut nokkimisjärjestyksessä penkkimieheksi, ja Roman yleismies Christian Panucci on tarvittaessa oikealla laidalla tai topparina. Cristian Zaccardo tuskin mahtuu kisakoneeseen ilman loukkaantumisia.

Keskikentälle päävalmentaja Roberto Donadonilla on tarjolla lähinnä Milan-trio Pirlo-Gattuso-Ambrosini sekä Roma-trio De Rossi-Aquilani-Perrotta. Todennäköinen avausmiehistö tulee olemaan sekoitus molempia, ja ainakin Andrea Pirlo ja Daniele De Rossi voinevat olla varmoja paikastaan avauksessa. Gennaro Gattuso on kolmanneksi pelaajaksi puolustava vaihtoehto, Alberto Aquilani syöttökykyisempi ja Massimo Ambrosini ja Simone Perrotta ovat hieman hyökkäävämpiä vaihtoehtoja. Eikä tietenkään unohdeta myöskään Juventuksen Mauro Camoranesia, joka tarvittaessa leventää Italian hyökkäyspeliä oikealle laidalle.

Kisakoneeseen saattaa vielä mahtua joku muukin, ja ainakin Andrea Dossena, Antonio Nocerino, Riccardo Montolivo ja Angelo Palombo ovat Donadonin listalla potentiaalisina vaihtoehtoina.

Italian 4-3-3 -muodostelman täydentää kolmen miehen hyökkäys, jossa laatu ei kuitenkaan aivan takavuosien tapaan häikäise. Varmin avaaja on Bayern Münchenin Luca Toni, jonka maaleja myös maajoukkue kaipaa. Hänen lisäkseen ainakin Antonio Di Natale on hyvä vaihtoehto, ja myös vanhat konkarit Filippo Inzaghi ja Alessandro Del Piero ovat kovaa vauhtia lähdössä mukaan Alpeille - vähintäänkin vaihtopenkille. Vincenzo Iaquinta roikkuu aivan maajoukkueen rajoilla, eikä Alberto Gilardinonkaan maajoukkuepaikka ole kirkossa kuulutettu.

Uudempina niminä maajoukkueen portteja ovat nousseet kolkuttelemaan karsinnoissa pari kertaa lupaavasti näyttäytynyt Fabio Quagliarella sekä Serie A:ssa maaleja paiskinut Marco Borriello. Eikä unohdeta myöskään Cristiano Lucarellia. Raffaele Palladinolle, Alessandro Rosinalle ja Espanjassa loistokautta pelaavalle Giuseppe Rossille nämä kisat tulevat vielä hieman liian aikaisin. Kaikista kuultaneen kuitenkin vielä tulevina vuosina.

Esimerkiksi näin saattaa Donadoni avata EM-kisat:
Koodi: Valitse kaikki
                Buffon

Oddo    Cannavaro    Materazzi    Zambrotta

    De Rossi    Pirlo    Gattuso

    Di Natale    Toni    Inzaghi
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Italian maajoukkue

ViestiKirjoittaja Nasty » 10.04.2008 15.48

Italia kuuluu pahimpiin inhokkeihini lajissa kuin lajissa. Ikäpolven vaihdossa menossa Italialla tällä hetkellä ja uskonkin että selviäminen kuolemanlohkosta jatkoon näyttää vaikealta.

Pelaako Italia tosiaankin 4-3-3 ? Kuten jo sanoin että vihaan Italiaa niin ei ole tullut ryhmityksiä seurattua. Tällöinhän keskikenttä jää vastustajan hallintaan(riippuu vastustajasta tietty). Inzaghi ja Toni ainakin ovat sen kaltaisia että kyttäävät vain hyökkäyksessä eivätkä auta keskikenttää/puolustusta juuri lainkaan, tuosta Di Natalesta en sitten tiedä.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Italian maajoukkue

ViestiKirjoittaja Verbal » 10.04.2008 17.29

Italia on jalkapallossa tosiaankin melko monen inhokkilistan kärjessä. Itse olen mieltynyt maahan etenkin valtavan taktisen osaamisen vuoksi. Yleensä kaikki taktiset suuntaukset lähtevät Italiasta, ja maajoukkue on aina ollut taktisen kurinalaisuuden ylin ilmentymä.

Italia toden totta pelannee 4-3-3 -formaatilla kisoissa, joskin täysin varmana tätä ei voi vielä pitää. Toni ja Inzaghi ovat tosiaan varsin yksipuolisia hyökkääjiä, ja voi hyvinkin olla että Inzaghi ei avaukseen mahdu tämän vuoksi. Mutta vaihtoehdotkin ovat vähissä. Periaatteessa sekä 4-3-3 että 4-4-2 edellyttävät hyviä laitahyökkääjiä, mutta sellaisia Italialla ei liiaksi ole.

edit: Lisätään vielä että Pirlo ja De Rossi ovat sellaisia pelaajia, että melkoisen kova keskikenttä pitää vastustajalta löytyä, jos näiltä herroilta halutaan pelitilaa viedä. Lähinnä tuo taktinen valinta vähentää laitojen merkitystä Italian pelissä, ja hyökkäykset keskittyvät keskelle.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Italian maajoukkue

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.04.2008 19.15

Ei kyllä Italia mitenkään suosikkeihini kuulu, mutta ei nyt tuo Italian maailmanmestaruus maailmaa kaatanut...

Totti ei sitten ilmeisesti enää pelaa maajoukkueessa?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Italian maajoukkue

ViestiKirjoittaja Verbal » 10.04.2008 19.36

Ei pelaa. Il Capitano ilmoitti MM-kullan jälkeen keskittävänsä kaiken tarmonsa Roman peleihin.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Italian maajoukkue

ViestiKirjoittaja RealMadrid » 07.08.2008 16.01

Italia on kyllä varsinkin jalkapallossa sellanen inhokki..
Avatar
RealMadrid
Maalivahtivalmentaja
 
Viestit: 71
Liittynyt: 08.07.2008 00.50


Paluu Maajoukkueet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron