Maalivahtikolmikko EM-kisoissa tulee suurella todennäköisyydellä olemaan Lehmann-Hildebrand-Enke, ja tuossa samassa nokkimisjärjestyksessä. Neuerin kuluva kausi ei ole ollut yhtä loistokas kuin viime kausi, mutta toki kolkuttelee jo maajoukkuen portteja ja saattaa hyvällä tuurilla päästä matkaan kolmosvahdiksi. Löwin toimista päätellen Lehmann on Arsenalin kakkosvahdin statuksesta huolimatta Saksan ykkösmaalivahti ensi kesänä.
Mitä Jansen tekee tuossa kokoonpanossa topparina? Mieshän on puhtaasti vasen laitapakki, ja kovin suurella todennäköisyydellä aloittaa kyseisellä paikalla myös EM-kisoissa. Lahm puolestaan molempijalkaisena pelaa oikean laitapuolustajan tontilla. Karsinnoissa Saksa pelasi toppariparilla Mertesacker-Metzelder, mutta jälkimmäisen vähäinen peliaika Real Madridissa on pakottanut Löwin miettimään myös muita vaihtoehtoja, ja siksipä Arne Friedrichilläkin lienee mahdollisuudet nousta avaukseen.
Keskikentän avainnelikossa on yksi puolustavampi keskikenttä (Torsten Frings), yksi hyökkäävämpi keskikenttä (Michael Ballack), sekä kaksi laituria (Bastian Schweinsteiger ja Bernd Schneider). Frings on vasta palautumassa polvivammastaan, mutta häntä viime aikoina maajoukkueessa tuurannut Thomas Hitzlsperger valunee takaisin penkille miehen palatessa täyteen kuntoonsa. Ballackin iskukyvystä Chelseassa voi olla montaa mieltä, mutta miehellä on silti kiintiöpaikka maajoukkueessa. Bernd Schneideer on nelikosta ainoa joka oikeastaan voi kokea olonsa uhatuksi, sillä Clemens Fritzin otteet ovat olleet erittäin hyviä. Piotr Trochowskikin on Tim Borowskin edellä nokkimisjärjestyksessä sekä keskikentälle että vasemmalle laidalle.
Hyökkäyksessä Miroslav Klosella on kiintiöpaikka, mutta hänellä se on aivan ansaitusti. Mario Gómezin esitykset nostanevat, ja toivottavasti tosiaan nostavat, hänet avaukseen. Lukas Podolski ja Kevin Kuranyi ovat hyviä vaihtoehtoja vaihtopenkiltä käsin.
Eli näin:
- Koodi: Valitse kaikki
Lehmann
Lahm Metzelder/ Mertesacker Jansen
A. Friedrich
Frings
Schneider/ Ballack Schweinsteiger
Fritz
Klose Gómez
Vaihdossa:
MV: Hildebrand, Enke/Neuer
PU: Westermann, M. Friedrich/Huth, Pander/Castro/Madlung
KK: Hitzlsperger, Trochowski, Rolfes, Borowski/Hilbert/Jones
HY: Podolski, Kuranyi, Kießling/Helmes/Hanke