Valvoja: Tuomaristo
vilsu kirjoitti:Nyt mennään!
vilsu kirjoitti:Naisten MM-kisat alkaneet tänään Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Yle televisioi. Meinaako porukka seurata?
Volmari kirjoitti:vilsu kirjoitti:Naisten MM-kisat alkaneet tänään Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Yle televisioi. Meinaako porukka seurata?
Loppuotteluun asti minulle riittää klo 21:n koostelähetys, vaikka kaipaisin siihen studiokommenttien sijasta muutakin näytettävää kuin pelkät maalit.
vilsu kirjoitti:Onhan tääkin vekkulia. Vuoden 2030 MM-kisojen otteluita tullaan pelaamaan kuuden eri maan alueella. Virallisesti kisaisäntinä Espanja, Portugali ja Marokko, mutta turnauksen ensimmäiset kolme ottelua pelataan Paraguayssa, Uruguayssa ja Argentiinassa. Toki loogista että halutaan juhlistaa MM-kisojen 100 vuoden taivalta, mutta nii no, no niin no. Mitähän tästäkin sitten lopulta ajattelisi?
Jos yksilölajien huippu-urheilussa valmentajan rooli on niin äärettömän tärkeä, niin miten voi olla mahdollista, että jotkut täysillä panostavat ovat lajiensa huipulla jopa ilman valmentajaa? Eihän tämän pitäisi olla logiikkasi mukaan millään muotoa mahdollista, kun valmentaja on logiikkasi mukaan urheilijaa tärkeämpi pala palapelissä.
Toki, aivan absoluuttisella huipputasolla tämä on äärimmäisen harvinainen skenaario, mutta tasoa alempana ei ollenkaan niin harvinaista.
En tosiaan tiedä kuinka hyvin yksilöurheilusta ymmärrät, mutta joukkuelajeista poiketen se valmentaja ei pääsääntöisesti ole mikään autonominen tekijä siellä taustalla, mikä tekee treeniohjelmat, lepoaikataulut, ruokavaliot yms. valmiiksi.
Yksilöurheilussa näitä asioita mietitään lähes aina valmentajan kanssa yhdessä ja nimenomaan yhdessä luodaan ne pelimerkit tulevaisuuteen.
Jokainen yksilöurheilija voi onnistua ilman valmentajaa, mutta kukaan valmentaja ei voi onnistua ilman urheilijaa.
Otetaan vielä loppuun ihan viiminen kyssäri! Wilma Murto on eittämättä huippu-urheilija, joka panostaa lajiinsa täysillä. Mielestäsi siis Jarno Koivunen on tärkeämmässä roolissa Wilman viime aikojen huippusuoritusten osalta kuin Wilma itse?
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa