Sivu 1/12

Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 27.02.2022 19.50
Kirjoittaja RobinHood
Minä en taas ymmärrä miksi venäläisiä urheilijoita syrjitään sillä perusteella mitä jossain Ukrainassa tapahtuu? Miten esimerkiksi joku Nepryava liittyy asiaan millään tavalla?

Pitäisikö saksalaisia urheilijoita syrjiä sen takia, että Hitler tapatti aikoinaan miljoonia juutalaisia?

Pitäisikö amerikkalaisia urheilijoita syrjiä, kun tapattivat aikoinaan miljoonia tumma ihoisia orjia ja tiputtivat ydinpommin Japaniin?

USA:n ja aikoinaan Neuvostoliiton maailmanvalta perustui siihen, että Eurooppalaiset sotivat itsensä loppuun, jonka jälkeen USA ja NL korjasivat hedelmän. Tämähän oli aikoinaan Stalinin tavoite ennen TM:a. Stalinin tavoite oli provosoida eurooppalaiset sotimaan keskenään, jonka jälkeen olisivat korjanneet hedelmän niin kuin osittain tapahtuikin ja itse asiassa operaatio Barbarossa perustui juuri siihen, että Hitler oli saanut kuulla, että Stalin oli suunnitellut hyökkäämistä Eurooppaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi Hitler näki yllätyshyökkäyksen NL:a vastaan. Hitler ehti ensiksi, sillä operaatio Barbarossa alkoi kesäkuussa 1941, kun NL oli suunnitellut hyökkäävät heinäkuussa 1941. NL oli tehnyt juuri ennen sitä hyökkäämättömyyssopimuksen Japanin kanssa, joka mahdollisti joukkojen siirron idästä länsirintamalle. NL oli kasannut juuri ennen operaatio Barbarossaa valtavan armeijan, jonka tarkoitus olisi ensikin leikata Saksan ainoan öljylähteen Romaniasta ja lopulta miehittää koko Eurooppa, kun valtaosa Saksan armeijasta oli taistelemassa lännessä. Niin kuin sanottua Hitler ehti ensiksi ja syy minkä takia Hitler jätti Britannian rauhaan oli se, että Hitler kuuli NL:n hyökkäysaikeista ja näin ollen Hitler valmistautui operaatio Barbarossaan. Operaatio Barbarossa tuli NL:lle valtavana yllätyksenä ja oli menestys. NL menetti suuren osan iskukyvystään ja kalustostaan yllätyshyökkäykseen. Jälki käteen ajateltuna tämä oli ratkaiseva liike siihen, että NL ei miehittänyt koko Eurooppaa. https://jput.fi/Miksi_Saksa_hyokkasi_Venajalle.htm

Ukrainan presidentti on muuten juutalainen.

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 27.02.2022 20.18
Kirjoittaja rulezman
Minä en taas ymmärrä miksi venäläisiä urheilijoita syrjitään sillä perusteella mitä jossain Ukrainassa tapahtuu?

En voi väittää, että tämä ymmärtämättömyys tulisi varsinaisesti yllätyksenä...

Tokihan urheilijat ovat suurilta osin, kuten Venäjän kansa ylipäänsä, syyttömiä tilanteeseen. Vaikka toki ovatkin omalla munattomuudellaan kyseisen hirmuhallitsijan antaneet paskoa leikkikäntälle jo ihan tarpeeksi pitkään.
Urheiluboikoteilla ja muillakin pakotteilla on on tarkoitus osoittaa myös sille perus-Igorille, että se mitä Venäjä nyt Putinin johdolla tekee, ei ole muun maailman mielestä oikein. Mitään muutostahan Venäjällä ei tule tapahtumaan, ennen kuin kansa itse päättää lopettaa tämän Putinin diktatuurin.

Urheiluboikitit ovat varsin pätevä ase syömään Putinin suosiota.

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 27.02.2022 21.36
Kirjoittaja AH-fani
Kansakin varmasti huomaa, että nyt ei tykätä ulkomailla menosta, kun on kaikki urheilijat boikotissa. Toivottavasti Venäjä suljetaan vuosiksi kaikesta urheilusta tai ainakin Putinin valan ajaksi ja kun Ukraina on taas vapaa

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 27.02.2022 21.59
Kirjoittaja Volmari
Samaa mieltä. Venäjä eristykseen kaikesta kansainvälisestä yhteistoiminnasta urheilu mukaan lukien. Toki näin tulisi käymään käytännössäkin, kun lentoliikennekin sieltä päin ja rahaliikenne on suljettu.

Arvostan kuitenkin Salpausselän yleisöä, ettei purkanut kiukkuaan sikäläisiin urheilijoihin. Mutta toivoisin, että urheilijoistaan löytyisi enemmän Svetlana Mironovan kaltaista rohkeutta:

https://yle.fi/urheilu/3-12335139

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 27.02.2022 22.31
Kirjoittaja RobinHood
Vaarana tässä vain on se, että kun Venäjä eristetään, seurauksena ei suinkaan ole sodan loppuminen vaan kolmas maailmansota. Nyt kun Ruotsi ja Suomi ovat jo nyt antaneet sota-apua Ukrainalle, Venäjä tulkitsee sen niin, että he ovat sodassa Venäjää vastaan ja mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että kohta Tukholmassa ja Helsingissä alkaa yhtäkkiä pommeja räjähdellä. Kaikkein pahimmassa skenaariossa Helsingin ylle lennätetään ydinpommi, jonka Venäjä oikeuttaa sillä, että kun USAkin on niin tehnyt. https://www.youtube.com/watch?v=gYNajpnyZiM

Nyt kun Putinia on verrattu Hitleriin niin kannattaisi hyvin tarkkaan lukea se toisen maailmansodan historia uudelleen.

Mitä tulee tähän Ukrainan harjoittamaan politiikkaan niin 2014 tapahtui vallankumous, jolloin paikallinen Kokoomus, joka kannatti EU:ta ja NATO:on liittymistä sai vallan. No mitä siitä seurasi Ukrainalle? Katsokaa uutisia niin tiedätte. Tästä olen paasannut tällä palstalla aikaisemminkin. Tämä sota on vain jatkumoa tälle vallankumoukselle. Kekkonen oli aikoinaan kaukaa viisas. Kun naapurina on Venäjä, tällaiset Kokoomukset pitää vaikka laittomasti pitää oppositiossa.

Näin sodan aikana kannattaa olla aika kriittinen kaikkeen uutisointiin liittyvään.

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 27.02.2022 23.22
Kirjoittaja Volmari
En ainakaan käyttäisi termiä maailmansota tilanteessa, jossa Venäjällä ei ole yhtään ystävää, paitsi korkeintaan Pohjois-Korea. Jopa Afganistanin talebanit ovat valineet "lännen" ja Kiina toki haistaa, että hyötyy Venäjän tuhosta.

No, eipä tästä asiasta enempää otsikon Maastohiihtokausi 2021-2022 alla. Eikö se ala olla pikkuhiljaa loppu?

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 28.02.2022 00.52
Kirjoittaja Urheilunkuluttaja
et ole seuraanut maailmanmenoa, no sanotaan viimeisten 8 vuoden aikana? Kyllä Venäjällä on ystäviä, 'Kiina Brasisilia, Kuuba...

Nyt kandee vaan ottaa iisisti, silloin kuin maailman johtajat kinastelee, niin seurataan vierestä, kyllä nämäkin aallot laantuu aikanaan. Ja päästään taas onkimaan.

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 28.02.2022 18.08
Kirjoittaja rulezman
Jopa Kiina käyttää tämän tilanteen hyväkseen ja tuomitsee Venäjän toimet. Oma lehmä siellä toki ojassa, mutta kertonee siitä, että minkälaisen kuopan itselleen Vlad-Setä on kaivanut.

Meneekö hermo ensin kansalla vai oligarkeilla? Vaikea kuvitella, että Putin vaikkapa vuoden päästä samalla pallilla enää istuu.

Mutta sepä siitä tosiaan tässä hiihto-otsikossa.

Re: Maastohiihtokausi 2021-2022

ViestiLähetetty: 28.02.2022 19.57
Kirjoittaja M1999
Putin tuomitaan joka tapauksessa kansainvälisesti pahimmalla mahdollisella tavalla. Astui jo rajan yli

Joten mitään hävittävää Putinilla ei enää ole, vaarana on nyt että kun on tuhonnut jo itsensä niin siinä samalla voi tuhota koko maailman. Ei varmaan istu vuoden päästä pallillaan, mutta voi olla ettei kukaan muukaan maailmassa enää istu missään vuoden päästä. Ei kai ydinaseiden laukaisuihin tarvita kun sekunteja. Ei tästä enää paluuta ole Putinilla ja siinä mukana myös maailmalla

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 20.47
Kirjoittaja rulezman
Vaikka Putin itse olisikin niin harhainen, että kokisi kohta ydinsodan olevan ainoa vaihtoehto (itse en tähän jaksa uskoa, Putin oli vain ylioptimistinen Ukrainan tilanteen kanssa ja etsii nyt Venäjälle parasta mahdollista ulospääsyä), niin eiköhän siellä lähipiirissä ole niin paljon omia etuja ajavia ihmisiä, että tilanne ei siihen mene.

Tällä hetkellä näyttää vahvastI, että Putin on valmis sopimaan rauhan Ukrainan kanssa, jos saisi edes Krimin liiteyttyä osaksi Venäjää ja luotua näin ainakin osittaisen torjuntavoiton. Tällä hetkellä Ukrainalla ei toki ole syytä edes tähän suostua, koska maa on edelleen varsin hyvin armeijan hallussa ja Lännen tuki on isoa. Toki jos Venäjä alkaa nyt ihan tosissaan isoja kaupunkeja moukaroimaan, niin tilanne muuttuu nopeasti.
Viimeistään nyt näyttää selvältä, että edes koko Itä-Ukrainaa Venäjä ei tule valloittamaan, saatikka sitten koko maata.

Hämmentävää kyllä, että Putinille tuli näin iso virhearvio Ukrainan kansa puolustushalukkuuden kanssa. Zelenskyn valtaisa preesens tuli varmasti myös aika puun takaa ja tällä hetkellä miehen eliminointi olisi Venäjän kannalta katastrofaalinen tappio.

Ja mitä nyt median kautta seurannut noita sotatoimia, niin edes kiinnijääneet venäläiset eivät näytä edes tietävän, että missä soditaan ja miksi soditaan.

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 21.49
Kirjoittaja M1999
rulezman kirjoitti:Vaikka Putin itse olisikin niin harhainen, että kokisi kohta ydinsodan olevan ainoa vaihtoehto (itse en tähän jaksa uskoa, Putin oli vain ylioptimistinen Ukrainan tilanteen kanssa ja etsii nyt Venäjälle parasta mahdollista ulospääsyä), niin eiköhän siellä lähipiirissä ole niin paljon omia etuja ajavia ihmisiä, että tilanne ei siihen mene.

Tällä hetkellä näyttää vahvastI, että Putin on valmis sopimaan rauhan Ukrainan kanssa, jos saisi edes Krimin liiteyttyä osaksi Venäjää ja luotua näin ainakin osittaisen torjuntavoiton. Tällä hetkellä Ukrainalla ei toki ole syytä edes tähän suostua, koska maa on edelleen varsin hyvin armeijan hallussa ja Lännen tuki on isoa. Toki jos Venäjä alkaa nyt ihan tosissaan isoja kaupunkeja moukaroimaan, niin tilanne muuttuu nopeasti.
Viimeistään nyt näyttää selvältä, että edes koko Itä-Ukrainaa Venäjä ei tule valloittamaan, saatikka sitten koko maata.

Hämmentävää kyllä, että Putinille tuli näin iso virhearvio Ukrainan kansa puolustushalukkuuden kanssa. Zelenskyn valtaisa preesens tuli varmasti myös aika puun takaa ja tällä hetkellä miehen eliminointi olisi Venäjän kannalta katastrofaalinen tappio.

Ja mitä nyt median kautta seurannut noita sotatoimia, niin edes kiinnijääneet venäläiset eivät näytä edes tietävän, että missä soditaan ja miksi soditaan.


Länsi ja Ukraina ei vaan hyväksy Krimiä Venäjän osaksi. Pattitilanteessa ollaan - kumpikaan ei näistä periaatteista tule vapaaehtoisesti luopumaan. Se olisi molemmille osapuolille niin kova arvovaltatappio. Kasvojen menetys. Tämä on molemmille osapuolille niin iso asia, että sotaa jatketaan mieluummin puolin ja toisin lopulliseen tuhoon asti

En näe täten mitään neuvotteluratkaisumahdollisuutta näillä ehdoilla.

Suomen kannat niin johtajien, poliitikkojen, elinkeinoelämän, urheilun puolelta ovat niin kovia Venäjää vastaan, että Suomessa ei tulla perääntymään myöskään ja Venäjää vastustetaan viimeiseen saakka. Sodan pelko on unohdettu myös Suomessa. Täällä ollaan valmiita lähtemään sotaan Venäjää vastaan. Näillä mennään

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 22.11
Kirjoittaja AH-fani
Jaa että valmiita? Niin nythän voitaisiin napata Viipuri takaisin yllärihyökkäyksellä

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 23.03
Kirjoittaja M1999
AH-fani kirjoitti:Jaa että valmiita? Niin nythän voitaisiin napata Viipuri takaisin yllärihyökkäyksellä


Pelkoa ei enää ainakaan tunneta, enemmänkin uhmaa. Oletko seurannut uutisia, Suomen toimenpiteitä, kommentteja, aseavustuksia, vaatimuksia Venäjän eristämistä kohtaan jokaisella yhteiskunnan saralla

Itse toki pelkään sotaa Venäjää vastaan ja uskon sen olevan tuhoisa Suomelle on sitten auttajia muualta tai ei. Mutta Suomen yleinen ilmapiiri mediassa ja ihmisten mielissä on se, että Venäjää on vastustettava - maksoi mitä maksoi

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 23.03
Kirjoittaja Volmari
Pidän todennäköisimpänä ratkaisuna, että Putin syrjäytetään armeijan ja/tai oligarkien toimesta. Jokainen järjissään oleva puoluetoverikin tajuaa, että Putinilla ei ole rauhan tultuakaan arvovaltaa enää yhtään missään, joten turha mies.

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 23.08
Kirjoittaja M1999
Volmari kirjoitti:Pidän todennäköisimpänä ratkaisuna, että Putin syrjäytetään armeijan ja/tai oligarkien toimesta. Jokainen järjissään oleva puoluetoverikin tajuaa, että Putinilla ei ole rauhan tultuakaan arvovaltaa enää yhtään missään, joten turha mies.


Voi olla että syrjäytetään, mutta ennen sitä voi ehtiä painaa vaikka itse napista jos huomaa loppunsa tulleen. Se mihin suuntaan/suuntiin lähtee niin on vain arvailuiden varassa.

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 23.21
Kirjoittaja Volmari
Tuskin se nappi toimii Venäjälläkään pelkästään yhden miehen sormella. Sen verran luulisi siellä varaudutun jo Gennadi Janajevin vuoden 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen. Sitä paitsi, jos armeija tajuaa ajoissa, kuinka hullu mies maata johtaa, sillä on aikaa vaihtaa ydinpommin sisältänyt ammus vaikka pelkäksi räkäpääksi.

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 28.02.2022 23.38
Kirjoittaja M1999
Armeija tajuaa hmmm...

Armeija ei taida edes nyt tajuta että ovat hyökkäyssodassa. En hirveästi laskisi sen varaan, että armeija ja sen johto lähtisi kyseenalaistamaan Putinia. Maailmassa - muuallakin kuin Venäjällä on se ongelma että johtajia uskotaan sokeasti ja ollaan mieluummin hiljaa ja hyväksytään asiat. Tämä nähty koronan aikana Suomessakin.

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 01.03.2022 06.34
Kirjoittaja AH-fani
M1999 kirjoitti:
AH-fani kirjoitti:Jaa että valmiita? Niin nythän voitaisiin napata Viipuri takaisin yllärihyökkäyksellä


Pelkoa ei enää ainakaan tunneta, enemmänkin uhmaa. Oletko seurannut uutisia, Suomen toimenpiteitä, kommentteja, aseavustuksia, vaatimuksia Venäjän eristämistä kohtaan jokaisella yhteiskunnan saralla

Itse toki pelkään sotaa Venäjää vastaan ja uskon sen olevan tuhoisa Suomelle on sitten auttajia muualta tai ei. Mutta Suomen yleinen ilmapiiri mediassa ja ihmisten mielissä on se, että Venäjää on vastustettava - maksoi mitä maksoi


Suomi siis kuuluu mielestäsi Venäjälle jo nyt ilman sotaa

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 01.03.2022 06.56
Kirjoittaja 99v
Suomen tulee auttaa Ukrainaa samalla tavalla miten toivoo että muut maat auttaisivat Suomea silloin kun Suomeen tulee seuraava sota. Jos Suomi jättäisi nyt Ukrainan yksin niin Suomi jäisi itse yhtä yksin sodan hetkellä.

Re: Ukrainan sota

ViestiLähetetty: 01.03.2022 07.16
Kirjoittaja rulezman
Toki tämä Ukrainan tilanne on näyttänyt, että Venäjän armeija on suorastaan humoristisen paskalla tasolla. Jos tällä Ukrainan taktiikalla Venäjä lähtisi Suomeen yrittämään, niin tuskin pääsisivät edes Lappeenrantaan asti.