Korona thread

Kaikki mikä ei koske urheilua tänne.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.12.2020 22.32

Tässä puhuttiin siitä että hammaslääkäri ei ollut saanut työvuoroja toisin kuin aiemmin. Mikä tässä on laitonta etenkään kun ei tiedetä millainen työsopimus hammaslääkärillä oli?

Lähden toki siitä oletuksesta, että kyseessä ei ole nollasopimus. Jos on, niin tilannehan on aivan toinen. Työnantajaa sitoo yhdenvertaisuuden periaate ihan lainkin puolesta. On laitonta sorsia yhtä tiettyä työntekijää, juurikin vaikkapa laittamalla tunnit nollille laittoman syyn (joka kyseinen rokotuskeissi on) takia. Kuten yllä sanoin, nollatuntisopimus sitten asia erikseen.

Kerroin vain tarinan jonka kuulin.

Luonnollisesti. Tälllöin kuitenkin on mielestäni aika hölmöä julistaa, että "näin se on mennyt", kun tosiasiassa tilanne on voinut mennä ihan miten vain.

Eli olisi kannattanut jäädä siihen työpaikkaan? Miksi ihmeessä?

Olenko näin siis sanonut? Autan sua vähän, en. Sanoin, että työntekijä lähti työpaikasta pois liian kiltisti (ainakin näiden tietojen perusteella mitä olen saanut kasaan), eikä puuttunut työnantajan laittomaan kohteluun riittävästi. Jos paskojen pomojen laittomiin päätöksiin ei puututa, niin ei tilanne tule kyseisessä työpaikassa todennäköisesti mihinkään paranemaankaan.

Taas kerran alat uhriutumaan. Mielestäsi sinä saat arvostella kaikkea etsien jutuistaan epäkohtia mutta kun sinua muistuttaa omista aivopieruistasi, vastaus on juurikin tuota.

Mieluusti jutuistani saa etsiä epäkohtia, usein olen näin oppinut paljonkin uusia asioita. Tottakai saan arvostella ja etsiä muiden jutuista epäkohtia, miksen saisi?

Mikä nettiuskottavuutesi? Onko se jossakin todettu ja todistettu?

Haluutsä nähä mun virtuaalipippelin? Olin vuonna 05 muistaakseni Aapelin tykkipelissä Top10-listoilla! Näin kerran myös Ville Valon eräässä helsinkiläisessä ravintolassa, mutta ei siitä sen enempää...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja joe » 09.12.2020 14.41

rulezman kirjoitti:Luonnollisesti. Tälllöin kuitenkin on mielestäni aika hölmöä julistaa, että "näin se on mennyt", kun tosiasiassa tilanne on voinut mennä ihan miten vain.

ja
rulezman kirjoitti:Mieluusti jutuistani saa etsiä epäkohtia, usein olen näin oppinut paljonkin uusia asioita. Tottakai saan arvostella ja etsiä muiden jutuista epäkohtia, miksen saisi?


Osaltani tämä lähti käyntiin vastauksestani foorumilla osoitettuun kysymykseen mikä on rokotteen osalta ero "vahvalla painostamisella" ja "pekottamisella". Kerroin tuosta hammaslääkäri-tapauksesta kysyen kummastako on kysymys tässä tapauksessa. Juttua ei ole todennettavissa netistä mutta näkökannastani se on uskottava koska sen kertoi järkeväksi tuntemani ihminen. Asian voi kyseenalaistaa toki, kyseenalaistuksen uskottavuutta heikentää se jos sen tekee kaveri jonka kannanotot noin yleensä ovat lähinnä huvittavia. Tästä kerroinkin esimerkkejä jo edellä.

Ja enhän minä Rulezmanin oikeutta arvosteluun ole kiistänyt mutta homma toimii näin että kun itse arvostelen Rulezmanin aivoituksia, takuuvarmaa on että jossakin vaiheessa Rulezman kertoo että "homma meni minulla tunteisiin" tai jotakin vastaava, olen tästä huomauttanut aiemminkin. Tällaiset huomiot vie keskustelua pois itse asiasta, jollaista keskustelua Rulezman ei osaa edes käydä.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.12.2020 15.33

Asian voi kyseenalaistaa toki, kyseenalaistuksen uskottavuutta heikentää se jos sen tekee kaveri jonka kannanotot noin yleensä ovat lähinnä huvittavia. Tästä kerroinkin esimerkkejä jo edellä.

Kyseenalaista todellakin tuttusi mielipiteet aiheeseen liittyen monessakin asiassa, koska lainsäädäntö ja lainoppineiden mielipiteet näyttävät olevan aivan eri kannalla. Ikävää, että annat yhden tai kahden (varsin mitättömän) virheen vaikuttaa koko keskusteluun tällä tavalla.

Juttua ei ole todennettavissa netistä...

Kovasti nyt jäit tähän netti-kohtaan kiinni jostain syystä. En edelleenkään väitä, että hammaslääkäri esimerkki ei olisi totta, mutta laittomasti siinä todentotta on menetelty, jos avausviestissä kertovat tekijät pitävät paikkansa.
Vaikka kyseessä olisi ollut nollasoppari, niin silti sotii yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan tuollainen tuntien nollaaminen laittomasta syystä. Voisin kuvitella, että jos kyseisenkaltaista keissiä työntekijä lähtisi haastamaan ja viemään eteenpäin, niin voitto olisi aika lailla saletissa. Harmittavasti ennakkotapauksia ei tunnu kovin läheltä löytyvän, vaan suurin osa koskee laittomia irtisanomisia.

Harmittavasti näyttää itse aiheesta keskusteleminen jäävän sinulla nyt pois kokonaan ja keskitytään vain persoonan loukkaamisiin. Eipä siinä, tylinsä kullakin. Ja joo, vastaan jo etukäteen, että olen täällä harrastanut ihan samaa, koska foorumin tiettyjen käyttäjien mielipiteet nyt vain ovat niin räikeän naurettavia ja suorastaan vaarallisen virheellisiä.

Rulezmanin aivoituksia, takuuvarmaa on että jossakin vaiheessa Rulezman kertoo että "homma meni minulla tunteisiin" tai jotakin vastaava, olen tästä huomauttanut aiemminkin. Tällaiset huomiot vie keskustelua pois itse asiasta, jollaista keskustelua Rulezman ei osaa edes käydä.

Itse tunnut nyt ohjaavan keskustelua ihan pois itse asiasta. On hei ihan okei myöntää, että itsekin voi joskus olla väärässä!

Edelleenkään työlainsäädäntö ei ainakaan omien tulkintojeni ja tutkimusteni mukaan tunne oikeutta määrätä työntekijää sairaslomalle, varsinkaan laittoman syyn takia, mutta tuttusi kai sitten tietää paremmin.

Pahoittelen etukäteen kirjoitusvirheitä ja huonoa jäsentelyä, istuin (tätäkin) viestiä kirjoittaessani kotitoimistossani aka. pöntöllä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.12.2020 16.43

Ettei keskustelu nyt lähtisi liikaa rönsyilemään väärille urille, niin otetaan nyt loppuun (ehkä?) yhteenveto, mitä laki ja ennakkotapaukset sanovat rokotekieltäytymisistä työpaikoilla.

-Työnantajalla ei ole oikeutta pakottaa työntekijää rokotuksiin (yleensä influenssa).
-työnantaja voi kuitenkin määrätä puutteellisen rokotesuojan
omaavan työntekijän muihin työtehtäviin, jossa rokotesuoja ei ole
välttämätön. Harvinaisissa tapauksissa irtisanominenkin voi olla v
vaihtoehto, jos muihin hommiin ei yksinkertaisesti ole työntekijää
mahdollista sijoittaa.

-Rokottamatta jättäytyminen ei ole irtisanomisperuste, tai edes peruste antaa varoitusta. Lomauttaminenkaan ei lähtökohtaisesti ole mahdollista.

-Työnantajalla ei myöskään ole oikeutta vaatia todistusta rokotteesta kirjallisena, vaan työntekijän suullinen lausunto riittää.

-Mikään lakipykälä tai ennakkotapaus ei myöskään tue sitä seikkaa, että työnantaja saisi määrätä työntekijän "pakkosairaslomalle". Tämä ei toki tarkoita, etteikö näin olisi voitu jossain menetellä, räikeämpiäkin lain rikkomisia tapahtuu jatkuvasti.

-Ainakaan palkattomalle vapaalle tai palkanmaksun laiminlyöntiä työnatajalta ei hyväksytä. Tehy:n sivuilta:
Työ- ja virkavapaa edellyttää sopimusta työntekijän ja työnantajan välillä ja se on aina vapaaehtoista. Työnantaja ei siis voi määrätä yksipuolisesti työ- ja virkavapaalle eikä työnantaja saa painostaa hakemaan vapaata. Työnantaja on velvollinen maksamaan palkan, vaikka ei osoittaisikaan työntekijälle työtä.


-Työnantajan on myös kohdeltava kaikkia työntekijöitään yhdenvertaisesti, eli vaikkapa jonkin työntekijän työtuntien pudottaminen nollaan olisi selvä rikkomus. Uskoisin, että nollatuntisopimuksenkin omaava henkilö olisi vahvoilla, jos tunnit vähenisivät nollaan laittoman syyn (rokottamatta jättäytymisen) takia.

-Rekrytointitilanteessa työnantaja toki voi vaatia todisteita rokotesuojasta ja ylipäänsä käyttää kyseistä tekijää, kun työntekijää valitaan. Osaltaan siis vastuu työnantajalla, ettei tällaisia tilanteita edes pääsisi syntymään.

Jatkan mieluusti keskustelua työnantajan oikeuksista ja mahdollisuuksista pakkorokottamisen suhteen, jos jollain mielenkiintoa riittää. Jos jokin kohta askarruttaa, niin laitan mielelläni lähteey myös, nyt en jaksanut niin paljoa vaivautua.

Virkistävää myös käydä täällä vaihteeksi keskustelua, että keskustelun vastapuoli oikeasti vastaa jopa takaisin. Wink wink vaan Robbari, nössöööö.

Mut eiks kukaan oikeesti haluu kuulla mun keissistä Ville Valon kanssa?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja joe » 09.12.2020 17.47

rulezman kirjoitti:Kovasti nyt jäit tähän netti-kohtaan kiinni jostain syystä. En edelleenkään väitä, että hammaslääkäri esimerkki ei olisi totta, mutta laittomasti siinä todentotta on menetelty, jos avausviestissä kertovat tekijät pitävät paikkansa.
Vaikka kyseessä olisi ollut nollasoppari, niin silti sotii yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan tuollainen tuntien nollaaminen laittomasta syystä. Voisin kuvitella, että jos kyseisenkaltaista keissiä työntekijä lähtisi haastamaan ja viemään eteenpäin, niin voitto olisi aika lailla saletissa. Harmittavasti ennakkotapauksia ei tunnu kovin läheltä löytyvän, vaan suurin osa koskee laittomia irtisanomisia.


Lähtökohtainen tilanne kannaltani on se että kerron tutultani kuulemaani asiaa. Kyseessä on ihminen jonka kanssa olen puhunut monista muistakin eri asioista ja saanut uutta tietoa tai uusia käsityksiä, jotka käytännössä lähinnä avartavat omia ajatuksiani, kenties joskus tarjoten jonkun mahdollisuuden. Yleisesti ottaen osa kuulemistani asioista ovat ehkä jopa käytännöllisiä vaan ei ajankohtaisia. Ja jos joskus tulevat ajankohtaisiksi niin sitten tarkastan onko tällainen mahdollisuus oikeasti olemassa.

Nämä eivät ole kirjaviisautta tai linkkiviisautta vaan käytännön kokemuksia eletystä elämästä. Ja jos asiat liittyvät vaikkapa työelämään, luotan ehdottoman paljon enemmän ihmiseen joka on näitä asioita hoitanut käytännön tasolla itse kuin ihmiseen jonka ainoa tarttumapinta asioihin on se että on googlella hakenut tietoja asioista. Ja joka seuraavassa lauseessaan kumoaa käytännön töitä tekevien ihmisten kokemukset mitätöimällä osaamisensa tjsp.

rulezman kirjoitti:Harmittavasti näyttää itse aiheesta keskusteleminen jäävän sinulla nyt pois kokonaan ja keskitytään vain persoonan loukkaamisiin. Eipä siinä, tylinsä kullakin. Ja joo, vastaan jo etukäteen, että olen täällä harrastanut ihan samaa, koska foorumin tiettyjen käyttäjien mielipiteet nyt vain ovat niin räikeän naurettavia ja suorastaan vaarallisen virheellisiä.


Tämä on nettikeskustelujen valitettava ilmiö. Tätä tapaa aivan jatkuvasti esimerkiksi US Puheenvuoroissa joissa tunnutaan arvostelevan muita keskustelijoita enemmän kuin puhutaan itse puheenvuoro-blogien aiheista. Mielenkiintoisenkin aiheen kommenttiosioiden lukeminen karkoittaa lukijat varsin tehokkaasti. En tiedä mitä vaarallista mielipiteissä on, tällä foorumilla käyt jatkuvaa vääntöä keskustelijoiden kanssa jotka uskovat erilaisiin salaliittoteorioihin tai vastaavaan. En ole perehtynyt salaliittoteorioihin ja lähtökohtaisesti aiheet eivät minua edes kiinnosta, keskustelujenne lukeminen vielä vähemmän kun sinun antisi näyttäisi olevan toisen osapuolen nimittely erilaisten lempinimien keksimisineen. En tiedä sitten miten hyödyllistä kyseisen keskustelun käyminen on, liekö niillä keskusteluilla moniakaan seuraajia. Itse voisin ehkä seurata jos keskusteluista saisi tuon kaiken keskustelija-keskustelun siivotuksi pois ja keskusteltaisiin vain itse aiheesta.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 09.12.2020 18.25

Pakkoa pukkaa. Tuo omituisenniminen Nohynek junailemassa Suomesta tuolla näitä:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/who ... #gs.nldrjq

"WHO harkitsee koronarokotetodistusta matkustajille – ilman todistusta ei saisi matkustaa
2:16

MTV

Uutiset

Pian saattaa tarvita koronarokotetodistuksen, kun lähtee reissuun – riskinä ovat väärennökset

Jatkossa matkailussa saatetaan vaatia todistusta koronarokotteen ottamisesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan tätä selvitellään parhaillaan Maailman terveysjärjestössä.

– Maahantulon kriteeriksi voidaan asettaa, että ihmisellä on esittää rokotustodistus. Tämä on yksi vaihtoehto, mitä Maailman terveysjärjestö WHO tällä hetkellä pohtii, minkälaisia ne kriteerit voisi olla ja miten ne sitten todennetaan, kertoo Nohynek"
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.12.2020 18.47

Ja jos asiat liittyvät vaikkapa työelämään, luotan ehdottoman paljon enemmän ihmiseen joka on näitä asioita hoitanut käytännön tasolla itse kuin ihmiseen jonka ainoa tarttumapinta asioihin on se että on googlella hakenut tietoja asioista. Ja joka seuraavassa lauseessaan kumoaa käytännön töitä tekevien ihmisten kokemukset mitätöimällä osaamisensa tjsp.

Ahaa, eli mielestäsi siis työelämään pelisääntöjä ei pitäisi hakea lakipykälistä ja ennakkotapauksista, vaan mielummin jostain ihan muaalta? Vai onko pointti, että lakia ei tarvitse noudattaa? Voisiko niin jopa olla, että tuttusi, jolta asioista kuulet, voisi joskus olla ihan metsässä?
Kuten sanoin aiemminkin, työelämässä tehdään jatkuvasti räikeitä laittomia irtisanomia sun muita, kuten vaikkapa monet ennakkotapaukset rokotukseen liittyen todistavat. Ovatko nämä kyseiset väärin toimivat pomot siis mielestäsi jotenkin luotettavia lähteitä, kun rikkovat itse lakia jatkuvasti, joko tietoisesti tai tahattomasti?

Valitettavasti lainsäädäntöön liittyvät faktat tai yleiset tulkinnat eivät miksikään muutu, että kertooko siitä meikäläinen tai vaikkapa käräjäoikeuden tuomari.

(ihan nyt juurikaan aiheeseen liittymättä, olen käynyt koulunikin lakiin liittyvällä alalla ja itseltäni löytyy jopa oikeusministeriön myöntämä lupa (ei se nyt toki varsinaisesti lupaa vaadi, mutta onpahan kiva paperi) toimia kärjäjillä, päivääkään en toki ole alan töitä tehnyt harjoitteluja lukuunottamatta. Harjoittelu kaupungin lakimiehen kanssakin toki koostui pitkälti kivesten neppailusta ja kahvin ryystämisestä :D
Ja jos vielä vähän saan leijua, niin neppailin 3,5 vuoden opinnot n. 2,5 vuodessa läpi :mrgreen:)

Vai eikö meikäläisen argumenteilla ole enää mitään arvoa sun silmissä, koska töhöilin kilometrikorvausten kanssa? :( Otan mieluusti tästäkin keskustelusta kaikki virheeni vastaan, niin voin kehittää itseäni!

En ole perehtynyt salaliittoteorioihin ja lähtökohtaisesti aiheet eivät minua edes kiinnosta, keskustelujenne lukeminen vielä vähemmän kun sinun antisi näyttäisi olevan toisen osapuolen nimittely erilaisten lempinimien keksimisineen. En tiedä sitten miten hyödyllistä kyseisen keskustelun käyminen on, liekö niillä keskusteluilla moniakaan seuraajia.

Itse saan onneksi sairasta nautintoa ja purettua röi stressi huolia, kun väittelen tyhmien ihmisten kanssa ja todistan näiden hölmöt argumentit, mielipiteet ja suorastaan valheelliset faktat täysiksi paskapuheiksi. No, huvinsa kullakin. Kunhan kukaan nyt ei näitä anonyymeinä käytyjä nettiväittelyitä liian tosiasaan ota.

Mutta Ropsukka, mä oottelen vielä!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja joe » 09.12.2020 19.35

rulezman kirjoitti:Ahaa, eli mielestäsi siis työelämään pelisääntöjä ei pitäisi hakea lakipykälistä ja ennakkotapauksista, vaan mielummin jostain ihan muaalta? Vai onko pointti, että lakia ei tarvitse noudattaa? Voisiko niin jopa olla, että tuttusi, jolta asioista kuulet, voisi joskus olla ihan metsässä?
Kuten sanoin aiemminkin, työelämässä tehdään jatkuvasti räikeitä laittomia irtisanomia sun muita, kuten vaikkapa monet ennakkotapaukset rokotukseen liittyen todistavat. Ovatko nämä kyseiset väärin toimivat pomot siis mielestäsi jotenkin luotettavia lähteitä, kun rikkovat itse lakia jatkuvasti, joko tietoisesti tai tahattomasti?


Nuo kaikki kysymykset ovat erikoisesti ja ennenkaikkea asenteellisesti muotoiltu. Tottakai lakia pitää noudattaa ja tottakai tuttuni voi olla jossakin asiassa metsässä, kuten kaikki. Työelämässä virheitä tekevät niin pomot kuin alaisetkin, en tiedä ketä tällaista olen käyttänyt "luotettavana lähteenä". Ei mikään asia tule hyväksi vain niin että keskitytään arvostelemaan toista osapuolta ja haetaan virheet sieltä. Valehtelijoita en arvosta olipa kyseessä sitten pomo tai työntekijä.

rulezman kirjoitti:Vai eikö meikäläisen argumenteilla ole enää mitään arvoa sun silmissä, koska töhöilin kilometrikorvausten kanssa? :( Otan mieluusti tästäkin keskustelusta kaikki virheeni vastaan, niin voin kehittää itseäni!

Itse saan onneksi sairasta nautintoa ja purettua röi stressi huolia, kun väittelen tyhmien ihmisten kanssa ja todistan näiden hölmöt argumentit, mielipiteet ja suorastaan valheelliset faktat täysiksi paskapuheiksi. No, huvinsa kullakin. Kunhan kukaan nyt ei näitä anonyymeinä käytyjä nettiväittelyitä liian tosiasaan ota.


Rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus: sinun argumenteillasi ei ole mitään arvoa silmissäni. Tämän lisäksi pidän sinua typeränä. Jossakin urheilukeskustelussa asia ei käy ilmi ja on merkityksetön siellä, lisäksi livessä olet kenties ihan joviaali heppu mutta siihen en osaa ottaa kantaa.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja finishbetter » 09.12.2020 19.36

Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.12.2020 19.37

Voidaan loppuun tehdä vielä loppuyhteenveto yllävatvotusta keissistä:

1. Tutunhammaslääkäritutun työnantaja menetteli tilanteessa laittomasti, jos siis tilanne on ollut yhtään kerrotun kaltainen.

2. Tuttusi on väärässä useassa aiheeseen liittyvässä lakiteknisessä yksityiskohdassa ja käytännössä.

Vasta-argumentteja otan mielelläni vastaan, mutta kiva olisi, jos olisi esittää jotain muutakin kuin omaa tai tutun mutuilua. Yhtään tuttuasi vähättelemättä, niin jopa lainoppineet tuomaritkin tekevät virheitä jatkuvasti. Saatikka sitten, kun nopeasti (oletan näin) jossain perus kahvipöytäkeskustelussa keskustellaan jostakin.

Rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus: sinun argumenteillasi ei ole mitään arvoa silmissäni. Tämän lisäksi pidän sinua typeränä.

Kyynel :cry: Meidän lienee siis turha täällä enää keskustella, kun lähtöasetelma keskusteluun on noin asenteellinen. Jos saan sivaltaa takaisin, niin eivät otteesikaan vaikkapa tässä keskustelussa kovin fiksua kuvaa sinusta luo. Touche!
Voin toki mielelläni ottaa perustelut vastaan, että miksi koet minut niin hölmönä? Juontaako kaikki siis juurensa surullisenkuuloiseen kilometrikeskusteluun? Sori siitä hei!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja finishbetter » 09.12.2020 20.16

KOTIMAA YLE KESKIVIIKKO

Enemmistö ottaisi koronarokotteen


64 % suomalaisista ottaisi korona-
rokotteen, jos rokote olisi saataville
ja sitä suositeltaisiin. Asia käy ilmi
THL:n tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Noin 20 % vastaajista vastasi, ettei
ottaisi rokotetta. Loput 16 % eivät
olleet rokotteen ottamisesta samaa
eivätkä myöskään eri mieltä.

Vastaava kysely tehtiin myös keväällä,
jolloin noin 70 % vastaajia sanoi
ottavansa rokotteen.

Vanhemmat ihmiset suhtautuvat myöntei-
semmin rokotteeseen. Yli 64-vuotiaista
82 % sanoi ottavansa rokotteen.
18-29-vuotiaista luku oli 48 %.


Kyllä nuoret TIETÄÄ!
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 09.12.2020 20.35

Ruotsin netissä suosittelivat että rokote annettaisiin tiloissa missä on elvytysmahdollisuus ja siihen välineet ynnä lääkkeet.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 10.12.2020 06.55

AH-fani kirjoitti:Pakkoa pukkaa. Tuo omituisenniminen Nohynek junailemassa Suomesta tuolla näitä:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/who ... #gs.nldrjq

"WHO harkitsee koronarokotetodistusta matkustajille – ilman todistusta ei saisi matkustaa
2:16

MTV

Uutiset

Pian saattaa tarvita koronarokotetodistuksen, kun lähtee reissuun – riskinä ovat väärennökset

Jatkossa matkailussa saatetaan vaatia todistusta koronarokotteen ottamisesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan tätä selvitellään parhaillaan Maailman terveysjärjestössä.

– Maahantulon kriteeriksi voidaan asettaa, että ihmisellä on esittää rokotustodistus. Tämä on yksi vaihtoehto, mitä Maailman terveysjärjestö WHO tällä hetkellä pohtii, minkälaisia ne kriteerit voisi olla ja miten ne sitten todennetaan, kertoo Nohynek"


https://www.regjeringen.no/no/aktuelt/i ... FT79D5-UvU

Norjaanmatkaavien rekisteröitävä itsensä ennen maahanpääsyä vuoden alusta. Siitäs e lähtee...
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2020 08.33

Selväähän se nyt on, että useat maat tai lentoyhtiöt ottavat ainakin hetkeksi linjan, että rokote (tai tauti sairastettuna) vaaditaan matkustamiseen. Ihmetyttää tosin, että mikä pakko tässä nyt on edelleenkään matkustella?

Tiesittekö muutes, että jo vuosikausia monissa sisä-Afrikan maissa on vaadittu todistusta, että dengue-suoja on kunnossa? Onko tämäkin tätä samaa Gatesin masterplania?

Briteistä ei vielä ainakaan mitään kuolonuutisia kuulu... Oliko tosiaan niin, että vain kaksi ihmistä on saanut allergisia reaktioita? Tämähän on ihan järkyttävän vähän ja yleensä "normaalitkin" rokottaat aiheuttavat huomattavasti enemmän sivuoireita.
Tosi dramaattinen toki olikin tuo allergiakeissi:
It came after two NHS workers had allergic reactions on Tuesday.

The advice applies to those who have had reactions to medicines, food or vaccines, the Medicines and Healthcare products Regulatory Agency said.

The two people had a reaction shortly after having the new jab, had treatment and are both fine now.

They are understood to have had an anaphylactoid reaction - much milder than anaphylaxis - which tends to involve a skin rash, breathlessness and sometimes a drop in blood pressure.

Both NHS workers have a history of serious allergies and carry adrenaline pens around with them.

Professor Stephen Powis, medical director for the NHS in England, said both individuals are recovering well
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 10.12.2020 17.38

Koronarokote on täysin turha. Dengue-rokote ei ilmeisesti ole. Koko maailma on pantu rekaisin ihan turhaan. Valitettavasti rokotebisnes ei ole ainoa tavoite siinä. Selvä master-plan. Uskon Billin olevan vain jokin fasadi aj keulakuva. Mossadit ym. sen takana luuraavat
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja finishbetter » 10.12.2020 18.02

Leeekattua tietoa, Liiga ja muut sarjat pysyvät tauolla ainakin tammikuun puoleenväliin asti. Eli käytännössä voidaan unohtaa 20/21 Kaudet. Rip Urheilu oli kivaa Tämä iloimtetaan kansalle tulevina päivinä ehkä jo huomenna. Älkää kysykö mistä sain tietäää
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2020 18.58

Luojan kiitos! Suomesta lopultakin jalkapalloyhteiskunta koronakriisin avittamana!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja Volmari » 10.12.2020 19.30

Eiköhän ne jalkapallon EM-kisatkin, joihin Suomi pääsi ensimmäisen kerran, peruta kokonaan. :lol:
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2020 20.12

Volmari kirjoitti:Eiköhän ne jalkapallon EM-kisatkin, joihin Suomi pääsi ensimmäisen kerran, peruta kokonaan. :lol:


Tyhjille katsomoille muutamalla pelipaikalla veikkaan ma.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 12.12.2020 12.34

"Bill Gates on ollut huolissaan uusien geeniteknologiaan perustuvien rokotteiden pahoista haittavaikutuksista, joita eläinkokeissa on ilmennyt. Siksi hän on tukenut voimakkaasti lääkeyritysten vapauttamista koronarokotteiden haittojen korvauksista. USA vahvisti lailla tämän vastuuvapauden rokotteiden valmistajille helmikuussa 2020.
Rokotteiden ja lääkkeiden valmistajat saivat samalla rajattoman avoimen shekin – kaikki kulut korvataan. Rokotteille ei asetettu hintakattoa.
Näin poistettiin rokoteteollisuudelta viimeinenkin kannustin pyrkiä turvallisiin rokotteisiin.
Bill Gates on WHO:n suurin rahoittaja, nyt kun Yhdysvallat lakkasi rahoittamasta sitä.
Trump on luvannut armeijan tuen pakollisten rokotusten järjestämisessä. Trumpin tuntien lupaus saattaa muuttuakin.
Bill Gates on luvannut Nigerian eduskunnalle 10 miljoonan lahjoituksen, jos Nigeria tekee nopeasti koronarokotukset pakollisiksi. Kansalaisliike vastustaa.
THL:n rokotusylilääkäri Hanna Nohynek teki jo lähes lupauksen: ”Suomi sopii hyvin koronaviruksen testaamiseen – riskinä kaksi mahdollista haittavaikutusta” (Talouselämä 12.5.2020).
Geeniteknisten virusrokotteiden haittavaikutuksia ovat hengenvaaralliset systeemiset (koko kehon) tulehdukset, geenimutaatiot, syöpää aiheuttavien geenien aktivoituminen ja alttius veritulppiin.
Rokotettujen on myös – tähänastisten testien mukaan – vaarallista altistua villille koronavirukselle, jota vastaan heidät on rokotettu. Tämä tarkoittanee, että rokottamattomien mahdollisuudet selvitä koronavirustartunnasta saattavat olla paremmat kuin rokotettujen."

http://www.elinahytonen.fi/2020/06/covi ... t-tulossa/
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa