Korona thread

Kaikki mikä ei koske urheilua tänne.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja joe » 18.05.2020 16.02

rulezman kirjoitti:Mutta kiinnostaisiko ihmisiä todella? Eikö Apollo-projektitkin lopetettu sen takia, että viimeisimmistä lennoista ei jaksanut kiinnostua juuri kukaan? Tai ainakin viimeisimpien lentojen katsojamäärät tv:n kautta olivat aika onnettomat.

No enhän minä oikeasti tiedä mutta pidän mahdollisena. Kun siitä edellisestä käynnistä on niin kovin kauan. Tämä voisi mennä niin että siinä valmisteluvaiheessa olisi jo tv-sarjaa jossa hanketta kuvattaisiin ja ihmiset tutustetttaisiin matkalle lähtijöihin. Niihin muodostuisi jopa jonkinlainen tunneside ja jännityksellä odotettaisiin live-lähetystä jossa raketti laukaistaan. Verrattuna Apollo-aikoihin ero on siis siinä että edellisestä reissusta on aikaa ja jonkun Netflixin tai vastaavan avulla siitä voisi koota melkoisen spektaakkelin.

rulezman kirjoitti:Itse ainakin uskon kuulentoihin. Occamin partaveitsi toimii tässäkin oikein mainiosti, on huomattavasti helpompi uskoa, että kuussa on käyty kuin ettei olisi. Vai meibataanko täällä oikeasti, että kukaan tuhansista kuulentoihin osallistuneista tiedemiehistä ei olisi hommaa halunnut paljastaa? Saatikka kukaan astronauteista vaikkapa kuolinvuoteellaan? Ai niin, juutalaiset toki kykynevät sensuroimaan kaiken tällaisen ja eliminoimaan kaikki, ketkä meinaavat mestarijuonen paljastaa. Kaikin puolin on paljon helpompaa mennä kuuhun kuin tuottaa uskottava valekuukäynti.

Joo siis toki minäkin uskon siihen että ihminen on käynyt Kuussa. Tarkoitan sitä että on olemassa koko joukko ihmisiä jotka aika uskottavasti esittelee väitteitä tyyliin "tuo ei olisi ollut sen ajan tekniikalla mahdollista", "kuvat on jostakin USA:n autiomaalta", "tätä esitettyä kuvaa on tuolta osin manipuloitu" jne blaa-blaa-blaa ja en minä ala keskusteluihin heidän kanssaan koska en ylipäätään tunne asioita hyvin.

Tuohon taas että olisi joku tietyn porukan salajuoni jota kukaan ei paljasta, sellaista pidän mahdollisena koska oletan että esim urheilussa dopingin piireissä tapahtuu vastaavaa. En tiettykään voi todistaa, se ei ole pointti vaan se että olen skeptinen asioiden suhteen. Yksi erittäin voimakas epäily mielessäni liittyy Norjan hiihtoon, minä vaan oletan että siellä douppaillaan aika lailla mutta kukaan ei koskaan tunnusta mitään. Ei edes kuolinvuoteellaan eikä missään. Tämä tekee hommasta aika paskaa sikälikin että jos satut olemaan venäläinen urheilija, sanojasi ei uskota ikinä missään tapauksessa vaan ikäänkuin oletetaan että douppaat ja valehtelet koska olet venäläinen mutta jos norjalainen niin tottakai olet puhdas etkä käyttänyt mitään kiellettyä. Viime kädessä kyse on yksittäisistä ihmisistä jotka on samanlaisia jokaisessa maajoukkueessa.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 18.05.2020 16.09

joe kirjoitti:Kuten se että jos Kuussa käytiin (siis miehitettyjä käyntejä, niistä on nyt puhe) vähän yli 50 vuotta sitten ja pari kertaa myöhemminkin, 1970-luvulla niin miksi siellä ei ole käyty enää sen jälkeen? Kun kaikki tarvittava tekniikka on kehittynyt jättiharppauksin noista ajoista.


Kyllähän tämä nyt aika hämärää on, että ei edes yhtä lentoa ole viimeisen n. 50 vuoden aikana tehty. Ehkä todellinen syy on se, että ihminen ei tosiaan kykene lentämään sinne edes nykypäivänä.

Itse en epäile, että kuussa oltaisiin käyty sen verran vahvoja todisteita minulla on. En jaksa niitä nyt tuoda sen enempää esille.

Yhden teorian mukaan kuuhun lennettiin ensimmäisen kerran jo 40-luvulla natsien voimien. Sitten kun usalaiset miehittivät natsi-Saksan ja heidän tiedemiehet etunenässä tämän kaverin Wernher von Braun https://en.wikipedia.org/wiki/Wernher_von_Braun, usalaisetkin kykneivät lentämään kuuuhun 70-luvulla. Sitten kun nämä von Braunit ja kumppanit astuivat tuonelan maahan, tämä tieto mysteerisesti katosi.

Jos haluatte tietää millä voimin ja millä tiedolla ihminen oikeasti lensi kuuhun, menkää Googleen ja laittakaa hakusanoiksi "Haunebu", "Die Glocke" tai "Operation Paperclip" niin tiedätte vastauksen.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.05.2020 16.29

Yksi erittäin voimakas epäily mielessäni liittyy Norjan hiihtoon, minä vaan oletan että siellä douppaillaan aika lailla mutta kukaan ei koskaan tunnusta mitään. Ei edes kuolinvuoteellaan eikä missään. Tämä tekee hommasta aika paskaa sikälikin että jos satut olemaan venäläinen urheilija, sanojasi ei uskota ikinä missään tapauksessa vaan ikäänkuin oletetaan että douppaat ja valehtelet koska olet venäläinen mutta jos norjalainen niin tottakai olet puhdas etkä käyttänyt mitään kiellettyä. Viime kädessä kyse on yksittäisistä ihmisistä jotka on samanlaisia jokaisessa maajoukkueessa.

Näin voi toki ajatella, mutta mittasuhteet ja myös seuraukset kyseisillä asioissa ovat ihan eri kaaliberia. Ja kyllähän dopingin osaltakin vuotoja ja käryjä nähdään jatkuvasti, jopa norjassakin. Oma douppaaminen on myöa aikalailla helppoa pitää pienen piirin tietona (valmentaja ja ehkä lääkäri osallisena, ehkä joku joukkuekaverikin), verrattuna tuhansia ihmisiä vaatineeseen avaruusoperaatioon. Useinhan näissä käryissä on koskettavia tarinoita, että "en millään olisi arvannut poikani käyttävän" jne. Uskoo toki ken tahtoo.

Yhden teorian mukaan kuuhun lennettiin ensimmäisen kerran jo 40-luvulla natsien voimien.

Saatanan kuunatsit. Iron Skyssa nämä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja Volmari » 18.05.2020 16.47

Minulla on sellainen salaliittoteoria, että muiden salaliittoteorioiden takana on pelkkä aivojumppaa harrastavien hulluttelijoiden joukko. Jopa palstamme finishbetter voi kuulua siihen porukkaan. ;) Halutaan haastaa muiden ajatukset muultakin pohjalta kuin että tämähän on itsestään selvää.

Itsekin haastaisin, jos osaisin, teorian alkuräjähdyksestä, koska monikaan sitä sanaa toistelevista ei ymmärrä itse asiasta mitään. Ja vaikka jotain sen fysiikasta ymmärtäisivätkin, eivät kykene selittämään, mikä sen laukaisi. Ja vaikka kykenisivätkin, kokevat haasteeksi selittää, miten kaikki elektronit, protonit ja alkuaineet syntyivät, jos takana ei ollut jokin korkeampi voima. :D

Noista kuulennoista sen verran, että niiden palauttamista väläytti joku Yhdysvaltojen presidenttiehdokas tällä vuosituhannella perusteella, että ne vetäisivät maailman ihmisten kiinnostuksen Yhdysvaltoihin ja sen tuotteisiin + palveluihin, millä tavalla kustannukset sitten maksettaisiin. Itsekin olen sitä mieltä, että kyllä kuulennot siltä osin ainakin olympialaiset päihittäisivät.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja Volmari » 18.05.2020 16.55

RobinHood kirjoitti:
joe kirjoitti:Yhden teorian mukaan kuuhun lennettiin ensimmäisen kerran jo 40-luvulla natsien voimien. Sitten kun usalaiset miehittivät natsi-Saksan ja heidän tiedemiehet etunenässä tämän kaverin Wernher von Braun https://en.wikipedia.org/wiki/Wernher_von_Braun, usalaisetkin kykneivät lentämään kuuuhun 70-luvulla. Sitten kun nämä von Braunit ja kumppanit astuivat tuonelan maahan, tämä tieto mysteerisesti katosi.


Miksiköhän Wernher von Braun ei kuitenkaan saanut niistä V2-raketeista luotettavia?
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja joe » 18.05.2020 17.07

Volmari kirjoitti:Noista kuulennoista sen verran, että niiden palauttamista väläytti joku Yhdysvaltojen presidenttiehdokas tällä vuosituhannella perusteella, että ne vetäisivät maailman ihmisten kiinnostuksen Yhdysvaltoihin ja sen tuotteisiin + palveluihin, millä tavalla kustannukset sitten maksettaisiin. Itsekin olen sitä mieltä, että kyllä kuulennot siltä osin ainakin olympialaiset päihittäisivät.

Asiahan on juuri näin. Jos miettii mitkä tapahtumat nykyaikoina kiinnostaa laajimmin ympäri maailmaa niin eivätköhän ole kesäolympialaiset ja jalkapallon MM.
Vuonna 2012 Felix Baumgartnerin hyppy stratosfääristä oli aika kova juttu mutta megaluokan suosiota sekään ei tainnut saavuttaa ja nykyisin koko juttu on oikeastaan jo unohdettu. Mutten nyt mitään tosi isoa tapahtumaa keksinyt sanotaan viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.05.2020 17.35

Volmari kirjoitti:Itsekin haastaisin, jos osaisin, teorian alkuräjähdyksestä, koska monikaan sitä sanaa toistelevista ei ymmärrä itse asiasta mitään. Ja vaikka jotain sen fysiikasta ymmärtäisivätkin, eivät kykene selittämään, mikä sen laukaisi. Ja vaikka kykenisivätkin, kokevat haasteeksi selittää, miten kaikki elektronit, protonit ja alkuaineet syntyivät, jos takana ei ollut jokin korkeampi voima. :D


Avaruutta miettiessä saa tosiaan itsensä aikamoiseen solmuun. Sitä tosiaan käsittää oman mitättömyytensä tässä universumissa. Jos joku ei jostain syystä ole vielä tutustunut, niin itse ainakin tykkään Vsaucen videoista Youtuben puolella. Kovaa tiedettä Maikölin huumorilla höystettynä.

Siitä vaikkapa pari videota tässä topikissa keskusteltuihin aiheisiin liittyen: (joo tiedän, jutku-Michael toki kusettaa vaan valtaväestöjä ja kaikki videot on aivan täynnä jutkujen fake newseja)

https://youtu.be/VNqNnUJVcVs
https://youtu.be/IJhgZBn-LHg
https://youtu.be/L45Q1_psDqk

Finishbetter mainitsi aiemmassa viestissään Globebustersin, joka on vakuuttanut ilmeisesti sinut, että maa on litteä? Onnistuuko professori Dave kumoamaan nämä uskomukset? https://youtu.be/JDy95_eNPzM
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 18.05.2020 18.04

Vaikka Maa on pallo, niin nuo Maasta otetut avaruskuvat ovat ilmeisesti usein feikkejä.

Miten viralliseen totuuteen uskovat selittävät Van Allenin vyöhykkeen läpimenon tai suojautumisen Auringon vahvoilta sädemyrskyiltä kauempana? Niitähän on harva se päivä. Van Allen julisti Kuu-projektin toivottomaksi huuhaaksi, kunnes ilmeisesti oli pakotettu puhumaan toisin. Astronautit eivät olisi eläneet noin pitkään, jos olisivat kokeneet normisäteilyt yksin Van Allenin vyöhykkeellä.

Minusta Kuulennoista nimenomaan valehdellaan todella ylimielisesti. Varmasti iso osa väkeä tajuaa koko tarinanhuuhaaksi, mutta ei uskalla puhua, koska eliitin koura on pitkä tunnetusti. Esim. viralliset valokuvat esittävät selvästi Kuumodulin jonain pahvi- ja sstyrox-muovitekeleenä. Toki folion ja paperin joukossa on myös hieman paksumpaa muovia (joka on kuitenkin paikoin kärsinyt, mutta ei ihme, kun on simuloitu Hollywood-tyyliin tuon rekvisiitan kanssa vuosia). Kaikki filmit ovat simulointia. Yhdessä ensimmäisen matkan suorassa esityksessä vilahtaa studion katon rakenne keskellä avaruutta. Astronautit jättävät Kuun pinnalle valokuvan, vaikka se palaa poroksi heti, kun Kuu-yö vaihtuu aamuksi ja Kuun pinta muuttuu hirvittävän kuumaksi (en muista, oliko 100 - 200 asteen välissä). Epäilen, että mainittu kamerasysteemi kestäisi myöskään yön kylmyyttä tai noiden vehkeet.

Tuossa vain muutama pointti. Kuumatkat ovat aivan totaalisen naurettavaa satua
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.05.2020 18.27

Esim. viralliset valokuvat esittävät selvästi Kuumodulin jonain pahvi- ja sstyrox-muovitekeleenä. Toki folion ja paperin joukossa on myös hieman paksumpaa muovia (joka on kuitenkin paikoin kärsinyt, mutta ei ihme, kun on simuloitu Hollywood-tyyliin tuon rekvisiitan kanssa vuosia).

Eihän siinä ole mitään järkeä, että noin suuren budjetin "lavastukseen" ei olisi panostettu kunnolla? Eikö olisi mielummin kannattanut vetää ne lavasteet iham vimosen päälle kondikseen? Vai voisilo sittenkin olla, että se silmä näkee mitä haluaa niissä suttuisissa avaruuskuvissa?

Vähän reiluun sataan asteeseen taitaa kuun lämpötila päivisin yltää. Oletko koskaan kokeillut kuvata saunassa kameralla jotakin? Jopa oma kiinalainen halpiskännykkäni kykene siihen!
Kuustahan on tuoto Apollo-lennoilta jopa satoja kiloja kuuta itsessään tänne. Aika sankka joukko riippumattomia (tai niinhän meille sanotaan!!) tiedemiehiä on näitä päässyt tutkimaan ja todennut ne kuuksi.
Jotain peilejäkin taidettiin kuuhun jättää, jotta saadaan tänäkin päivänä millintarkasti määriteltyä maan ja kuun etäisyys.
Samoin kuun pinnalla on edelleen jäljet tallella laskeutumisista. Mutta tokihan nämäkin ovat vain NASA:n väärentämiä kuvia.

Internet on siitä hieno paikka, että oli mielipiteesi kuinka hölmö tahansa, asiasta riippumatta, jostakin löytyy jotain pseudotiedettä tai mielipiteitä, jotka tukevat omaa mielipidettäsi.

Arvion mukaanhan sateliitit imevät itsensä vuoden aikana n. 25 sievertin verran säteilyä. Kuumoduulit olivat altistuneita varsin vähän aikaa ja takuuvarmasti materiaali tehtiin mahdollisimman sädekestäväksi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 18.05.2020 19.20

Lavastus oli tahallaan huonoa. Kai se on jotain herjaamista. Eivät ne viralliset kuvat ole suttuisia. Erittäin paljastavia ja loistavia. Ihmeellistä oli myös se, että kaikki kivat onnistuivat erinomaisesti yhdellä otolla, vaikka kamera oli rinnalla. Asettelukin on viimeisen päälle. Tietääkseni ja kuvien perusteella siis astronautit olivat ainakin ekalla reissulla yöaikaan ja kylmyydessä. Joka tapauksessa valokuva sulaa jo siinä lähes sadassa asteessa.

Joo niistä kuukivistä on löytynyt fossiileja ja ötököitä. Huijausta kaikki tyyni. Lopulta paljastui, että etelänavalta sai samanlaista kiveä jonkun meteorin tuomana. Peilien viemistä ei kai ole todistettu ylipäänsä. Jos sinne on viety peili miehittämättömällä aluksella, niin joka tapauksessa laserilla mittaaminen Kuusta onnistui jo 1960.luvun puolivälissä ilman mitään peilejä National Geographicin ohjelmassa.

Nyt puhut jostain debunkkaussivulta löydetystä materiaalista. Satelliitithan ovat käsittääkseni säteilyvyöhykkeen alapuolella useimmiten. Joka tapauksessa ihminen ei kestä Van Allenin vyöhykettä hengissä. Toisten arvioiden mukaan saattaa paksulla raketilla elää muutamia kuukausia vyöhykkeen läpäistyään. Ei niitä ole niin paksuiksi kuitenkaan väitetty. Van Allen oli pätevä mies. Hänen esimerkkinsä osoittaa, kuinka tiedemiesten on pidettävä suu supussa tai suljettava se. Kyllä tässä varsinaiset päättömyydet olet esittänyt sinä
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.05.2020 19.33

Aika heikot on argumentit. Haluaisin edelleen kuulla, että miksi noihin vuonna 2001(?) otettuihin kuviin olisi jostain syystä muokattu useampien Apollo-lentojen laskeutumisjälkiä ja jopa jalanjälkiä? Eikä olisi ollut helpompaa jättää koko kuunympäryslento vain tekemättä? Mutta juu, helppohan se toki on saada omille mielipiteilleen vahvistusta, kun jokaisen omaan agendaansa kuulumattoman valokuvan voi suorilta käsin leimata täydeksi huijaukseksi.

Mielestäsi on siis täysin mahdotonta, että kuualukset olisivat selvinneet säteilystä? Jotain tarkempaa dataa sinulle kaiketi on asiasta tarjota? Jos Van Allenkin muutti mielensä, kun sai enemmän dataa tietoonsa, niin kai nyt sentään tavallinen pulliainenkin samaan kykynee. Mutta tottakhan toki se nyt on kivempi vain syytellä salaliittoa.

Mutta kuten sanoin, oli mielipide kuinka paska ja hölmö tahansa, aina löytyy "todisteita" jotka tukevat mielipidettäsi. Missä on se kuuluisa lähdekritiikki näitä asioita kohtaan? Unohtuuko se aina kokonaan, kun joku asia sattuu osumaan täydellisesti omaan maailmankuvaan ja mielipiteisiin?

Itse koen olevani suhteellisen avoimin mielin liikkeellä, mutta tähän mennessä en ole nähnyt mitään vakuuttavaa todistetta kuulentojen feikkauksesta (saatika litteästä maasta), jota ei kaikinpuolin parempi ja tieteellisempi teoria (tai fakta) voisi todistaa vääräksi.
En toki väitä olevani mikään astrofysiikan asiantuntija, saatikka muutenkaan erityisen fiksu ihminen. Ehkä tosiaan aivokapasiteettini ei vain yksinkertaisesti riitä näiden asioiden ymmärtämiseen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 18.05.2020 20.12

Vaikuttaa siltä, että et ole oikein avoimin mielin tähän kuujuttuun perehtynyt. Nuo japanilaisen luotaimen ottamat kuvat eivät oikein käy muusta kuin keisarin uusista vaatteista. Jotain kärpäsenpaskan kokoista tihrua on. Jalanjälkiväite mielestäni paljastaa koko huijauksen. Eihän nuo voi olla mitään jalanjälkiä. Miksi niitä ei ole aluksen luona? Laitteet riittäisivät nykyisin tarkkoihin kuviin, joten jos siellä kuussa olisi oikeasti materiaalia tai jälkiä, niin kyllä noilla luotaimilla olisi tarkasti ne esitetty selkeästi erottuvina. Noissa kuvissa ne pikku laatikot vaikuttavat sitäpaitsi epäilyttäviltä. Olisiko joku pikseli vain eli kuvamuokkaus?

Miksi muuten niissä Nasan kuvissa modulien alla on soraa, mutta ei rakettimoottorin laskeutumisjälkiä?

Esim. saksalainen Wisnewski on asiaan perehtynyt järeästi. Jos kaikki olisi jopa älytöntä, miksi hänen esityksistään lähinnä vaietaan? Vähän niin kuin holokaustista ei saa keskustella ja kehotetaan olemaan väittelemättä. Saksalaisissa oikeusistuimissa puolustusasianajaja saa syytteen ja tuomion, jos tuo esille tieteellistä faktaa oikeudenkäyneissä. Van Allen selkeästi hiljennettiin.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 19.05.2020 04.20

Kai olet myös käynyt lävitse tämän n. 8000 kuva tietopankin Apollo-projekteista? https://www.flickr.com/photos/projectap ... ive/albums

Hubble-teleskoopin resoluutiohan on muistaakseni jotain 40 metriä kuun etäisyydelle. On siis ihan luonnollista, että kovin tarkasti ei maasta käsin kuun pintaa kuvata.
Vastaan puolestasi vielä vasta-argumentin tähän: Toki kaikki Hubblen läpi kuuta tarkkailleet tiedemiehet valehtelevat ja a) resoluutio riittää ja kuun pinnalla ei näy mitään tai b) resoluutio ei todella riitä ja kuun pinnalla ei näinollen voi mitään ollakaan.

Tuolta löytyy myös aika siisti kuva kuusta, jota voi itse pyöritellä ja zoomailla, kuvat LRO:lta. https://quickmap.lroc.asu.edu/?extent=- ... AXwF1SizSg

Edelleen, todisteiden valossa on huomattavasti helpompaa uskoa, että kuussa on käyty kuin ei. Toki se kiva uskoa, että kaikki on yhtä isoa salaliittoa.
Voisi sinultakin kysyä saman kysymyksen, että minkälainen todiste tai argumentti olisi mielestäsi riittävä siihen, että uskoisit kuulentojen tapahtuneen? Riittääkö, jos tulevaisuudessa tapahtuvalla kuulennolla löydetään Apollo-lentojen materiaalia, vai leimataanko tämäkin vain huijaukseksi?

Siitä vielä kuva kuusta, jokainen tulkitkoon toki miten haluaa.
Liitteet
584392main_M168000580LR_ap17_area-1200x900.jpg
584392main_M168000580LR_ap17_area-1200x900.jpg (85.04 KiB) Katsottu 171 kertaa
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja finishbetter » 19.05.2020 07.57

Hämmentävää settiä taas kerran. Miksi on vaikeampaa uskoa, että fossiilit olisivat ihan oikeita kuin että kaikki maailman arkeologit ja dinosaurustutkijat, historioitsijat olisivat mukana tässä täysin absurdissa salaliitossa, jolla saavutettaisiin mitä?


https://www.youtube.com/watch?v=CmGXRIN7TTo Siinä 3min pätkä

Tukee hyvin tarinaa,se missä maapallo on miljardeja vuosia vanha. Evoluutio tarinaa jne. Voit lomallas soitella ympäri maailman museoita ja kysyä, ovat aitoja vaiko tekaistuja. Tulet yllättymään :ylos:



mut tosiaan oikeita kuvia maapallosta ei ole. Vaan ne ovat kaikki photoshoppattuja. tavalla tai toisella. Nyt en muista kuinka kaukana pitää olla pallosta että siitä vois saada kuvan. Mut sateliitit ovat liian lähellä. Niin ja sateliitithan ovat kiinni heliumpalloissa eikä kiertoradalla..

Minkä virallisista maakuvista valitsette ? Se missä usa on helvetin iso vaiko se missä afrikka on iso ?

Nasa faneille kysymys.

Miten on mahdollista kommunikoida Voyger 1 ja Voyger 2 kanssa ? Nehän ovat helvetin kaukana kylmässä avaruudessa, en halua edes miettiä kuinka tarkkaan pitää suunnata antenni että saa linkin huom liikkuvaan kohteeseen. joka on niin kauakana että menee varmaan jo minuutteja kunnes saa vastauksen. Ja miten näitten "satu alusten" akut pystyvät vieläkin lähettää viestejä ? mistä saavat energiaa kun aurinko on kutistunut pisteeksi. tai oikeasti ei pitäis edes näkyä.

stanley kubrick ohjasi kuu seikkailut. Ei joulupukkiakaan ole olemassa, lapset ei kaikkeen pidä uskoa.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja finishbetter » 19.05.2020 08.06

Nyt kun päästiin vauhtiiin, niin tässä seuraava SHOKKI teille.
Stonehenge huijaus..

https://www.youtube.com/watch?v=scogH37X8X4

Montakohan miljoonaa ihmistä on kusetettu tälläkin tarinalla ?
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 19.05.2020 08.56

Nasa faneille kysymys.

Miten on mahdollista kommunikoida Voyger 1 ja Voyger 2 kanssa ? Nehän ovat helvetin kaukana kylmässä avaruudessa, en halua edes miettiä kuinka tarkkaan pitää suunnata antenni että saa linkin huom liikkuvaan kohteeseen. joka on niin kauakana että menee varmaan jo minuutteja kunnes saa vastauksen. Ja miten näitten "satu alusten" akut pystyvät vieläkin lähettää viestejä ? mistä saavat energiaa kun aurinko on kutistunut pisteeksi. tai oikeasti ei pitäis edes näkyä.



https://spaceplace.nasa.gov/dsn-antennas/en/
Ei toki varmaan kelpaa vastaukseksi, koska eihän NASA nyt totta puhu.

Aikamoinen dilemna muutenkin keskustella näistä asioista näin foorumin kesken, kun oletettavasti kellään täällä kirjoittelevista ei tosiasissa ole tarvittavaa koulutusta tai laitteistoa esim. astrofysiikan tutkimusta varten. Kaikki olemme asiantuntijoiden tekemien kokeiden pohjalla, jotkut kokeet toki ovat vakuuttavampia kuin toiset. Ja päästäänkin taas siihen perusongelmaan, että oli mielipide kuinka hölmö tahansa, internetistä löytyy varmasti joku "asiantuntija", joka sitä tukee väittämillään ja "todisteillaan".
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 19.05.2020 16.32

Jalanjäljistä puheenollen kuuluisa lähikuva jalanjäjistä on feikki, koska Kuussa ei ole vettä ja siksi jäljistä ei tulisi niin tiiviitä.

Ei voi kuin nauraa tuollaisille valokuville kärpäsenpaskoista, joita väitetään joksikin. Tuo pääkohde näyttää mustatun tuohin kuvaan sitäpaitsi
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 19.05.2020 16.40

Tänään hienosti Suomessa vain 19 tapausta koko maassa. Sairaalahoidossa 112, joita tiputusta eiliseen -5 tapausta. Tehohoidossa on tällä hetkellä koko maassa 25 ja tiputusta eiliseen peräti -9. Kuolleita 301, joita lisäystä eilseen +1. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... viruksesta

Kaikilla mittareilla mitattuna tauti on taantumassa Suomessa.

Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia terveydenhuollon ja siisteysalan ammattilaisia upeasta työstä. Olette ponnistelleet eturintamassa niin että sanat eivät kykene sitä kuvaamaan. Jos se minusta olisi kiinni, rakennuttaisin teistä patsaan.

Suomi menestyy jatkossakin TAYS:ilaisen jääkiekon maailmanmestarivalmentajan Jukka Jalosen opeilla rohkealla pelillä. Se menestyy tässä pandemian aikana, joka lähtee rohkeasti etsimään uusia tuulia, eikä pelokkaasti kyki oman maalin edustalla tekemättä mitään.

Lopuksi tunnelmavideo
https://www.youtube.com/watch?v=AMWf707321E
Viimeksi muokannut RobinHood päivämäärä 20.05.2020 19.38, muokattu yhteensä 1 kerran
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 19.05.2020 17.24

Jalanjäljistä puheenollen kuuluisa lähikuva jalanjäjistä on feikki, koska Kuussa ei ole vettä ja siksi jäljistä ei tulisi niin tiiviitä.

Oisko jotain faktaa tai tieteellistä perustetta heittää tähän? Vai sattuiko näin lukemaan jossain salaliittoteoriasivulla ja näinollen se myön absoluuttinen totuus?

Ei voi kuin nauraa tuollaisille valokuville kärpäsenpaskoista, joita väitetään joksikin. Tuo pääkohde näyttää mustatun tuohin kuvaan sitäpaitsi

Ei voi kuin nauraa tuollaisille argumenteille, jonka mukaan valokuva olisi feikattu. Oliko parempi argumentti?

Mielestäni tosin tämänkaltaisia "väittelyjä" on aika hedelmätöntä jatkaa. Vähän kuin kiisteli hartaan kristityn kanssa evoluutioteorista. Jos joku on puolensa ja mielipiteensä noinkin kiihkomielisesti valinnut, niin tuntee itsensä ihan Don Quijoteksi yrittäessään vääntää tuulimyllyjä vastaan.


Suomessa tosiaan koronatilanne on todella hyvä. Saapa nyt nähdä, että meneekö ravintoloiden avaaminen hallituksen ilmoittamalla mallilla läpi. Juuri mitään järkeähän tuossa ei olisi, kun iso osa ravintoloista joutuisi toimimaan puolitehoilla kustannuksen noustessa kuitenkin lähelle normaalia.

Suomen molemmilla puolilla rajaa on koronatilanne aikalailla heikommin hoidossa. Toivottavasti ainakin pahimmista koronapesäkkeistä matkustavien ihmisten maahanpäästämistä ja mahdollista pakollista karanteenia harkitaan tarkoin. Baltian maiden vapaaseen matkustusrinkiin nyt olisi ainakin hyvä hypätä mukaan.

Edelleen itse ainakin odottelen suurella mielenkiinnolla kesäkuun alussa tulevia lukemia, kun kouluun palanneet ja muutoinkin vapautuneempi ilmapiiri alkaa näkymään tilastoissa. Ensimmäinen erä on nyt tässä koronataistossa voitettu ja Suomi johtaa 1-0. Toinen erä alkaa kesäkuussa, mutta erien määrästä eivät osapuolet vielä ole päässeet yhteisymmärrykseen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 19.05.2020 18.55

En nyt tiedä, tarvitseeko tuota edes olla väärennetty. Keisarin uudet vaatteet joka tapauksessa.

En ymmärrä, miten olisin kiihkomielinen. Tuon vain esiin faktaa.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron