Suosittelen lukemaan edelliset keskustelumme uudestaan, kyllä se ehkä siitä aukeaa!
Otetaan käyttöön anofaneillekin sopiva analogia (hehe):
Kerron henkilölle X, että tulen lähitulevaisuudessa hyvin todennäköisesti lyömään tätä pesäpallomailalla suoraan takaraivoon.
Henkilö X fiksuna miehenä varautuu tähän silmittömmän väkivaltaiseen tapahtumaan ja käyttää jatkossa kypärää hyökkäyksen pelosta.
Meikämanne onkin sen verran ketku kaveri, että pesäpallomailalla lyönnin sijasta päätänkin potkasta X:ää maihareilla suoraan munille.
Onnekseen X oli kuitenkin fiksu jannu ja ihan varoiksi käytti kypärän lisäksi vielä munasuojatkin! Sattuihan se silti saatanasti, mutta lisääntymiskyky säilyi!
Lyhyesti vielä, kun et kuitenkaan edes yritä asioita itse pohtia.
Kyllä, koronarokote toimii varsin tehokkaasti myös omikron-muunnosta vastaan. Ei, se ei ehkäise riskiä saada tautia, viimeisimmän arvion mukaan toki puolittaa tämänkin riskin. Kyllä, rokote toimi (ja toimii edelleen) loistavasti alkuperäisessä tarkoituksessaan, eli alfa, delta yms. aiempien varienttien ehkäisyssä. Kyllä, virus on mutatoitunut nyt niin paljon, ihmiselle suosiolliseen suuntaan toki, että rokote antaa sitä vastaan vain hyvän suojan, ei erinomaista, kuten aiempia variantteja vastaa.
Itselleni on todella vaikea ymmärtää, että mikä tässä rokoteasiassa on niin vaikea sisäistää. No, ehkä en millään saa omaa katselmustani laskettua riittävän alhaiselle älylliselle tasolle. Pahoittelut siitä.
Valitettavasti en myöskään koe kovin hedelmällisenä keskustelua muistakaan koronaan liittyvistä aiheista, koska tämä rokoteasiakin aiheuttaa näin suuria ongelmia. Aiemmissa viesteissäni toki muistakin aiheista olen kanssasi keskustellut, mutta tahallinen väärinymmärtäminen, asioiden puhdas ymmärtymättömyys yms. jättää meikäläisen valitettavan voimattomaksi.
Sulla on muutes vieläkin kotiläksyt rästissä
