Mestarien liiga 2008-09

Keskustelua muista liigoista, kuten Bundesliiga, Serie A, La Liga, Valioliiga...

Valvoja: Tuomaristo

Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 23.05.2008 13.00

Ensi kaudella Euroopan mestarijoukkueiden turnausta pelataan jo kaikkiaan 54. kerran, ja nykymuotoisena Mestarien liigana 17. kerran. Loppuottelu on jo ensi vuoden kalenterissa 27. toukokuuta, ja näyttämöksi on valittu jo neljättä kertaa turnauksen finaalin vastaanottava Rooman olympiastadion - Stadio Olimpico. Liekö sitten hyvä uutinen Roomassa kahdesti mestaruutta juhlineelle Liverpoolille?

Kaikkiaan Mestarien liigaan osallistuu 76 seuraa 52 jäsenliitosta. Jäsenliitot on järjestetty UEFAn kansallisille liigoille laskeman muuttujan mukaan paremmuusjärjestykseen, joka määrää kustakin liitosta osallistuvien joukkueiden määrän seuraavasti:
- Sijat 1-3: 4 joukkuetta per liitto
- Sijat 4-6: 3 joukkuetta
- Sijat 7-15: 2 joukkuetta
- Sijat 16-52: 1 joukkue

Nämä joukkueet on vielä sijoiteltu kolmelle karsintakierrokselle sekä lopulliseen lohkovaiheeseen. Suurin osa joukkueista on jo tiedossa.

Lohkovaihe (32 joukkuetta)
Sijoilla 1-6 olevien liittojen kaksi parasta joukkuetta:
Espanja: Real Madrid, Villarreal
Englanti: Manchester United, Chelsea
Italia: Internazionale, Roma
Ranska: Lyon, Bordeaux
Saksa: Bayern München, Werder Bremen
Portugali: Porto, Sporting
Sijoilla 7-10 olevien liittojen mestarijoukkueet:
Romania: CFR Cluj
Hollanti: PSV Eindhoven
Venäjä: Zenit Pietari
Skotlanti: Celtic
Lohkovaiheeseen pääsevät myös kolmannen karsintakierroksen 16 voittajajoukkuetta.

Kolmas karsintakierros (32 joukkuetta)
Sijoilla 1-3 olevien liittojen kaksi seuraavaksi parasta joukkuetta:
Espanja: Barcelona, Atlético Madrid
Englanti: Arsenal, Liverpool
Italia: Juventus, Fiorentina
Sijoilla 4-9 olevien liittojen seuraavaksi parhaat joukkueet:
Ranska: Marseille
Saksa: Schalke
Portugali: Vitória Guimarães
Romania: Steaua
Hollanti: Twente
Venäjä: Spartak Moskova
Sijoilla 11-16 olevien liittojen mestarijoukkueet:
Ukraina: ahtar Donetsk
Belgia: Standard Liège
Tekki: Slavia Praha
Turkki: Galatasaray
Kreikka: Olympiakos
Bulgaria: Levski Sofia (TsSKA Sofia suljettiin, tilalle toiseksi sijoittunut Levski Sofia)
Kolmannelle karsintakierrokselle pääsevät myös toisen karsintakierroksen 14 voittajajoukkuetta.

Toinen karsintakierros (28 joukkuetta)
Sijoilla 10-16 olevien liittojen seuraavaksi parhaat joukkueet:
Skotlanti: Rangers
Ukraina: Dynamo Kiova
Belgia: Anderlecht
Tekki: Sparta Praha
Turkki: Fenerbahçe
Kreikka: Panathinaikos
Sijoilla 17-24 olevien liittojen mestarijoukkueet:
Sveitsi: Basel
Norja: Brann
Israel: Beitar Jerusalem
Serbia: Partizan
Tanska: Aalborg BK
Itävalta: Rapid Wien
Puola: Wisa Krakova
Unkari: MTK Hungária
Toiselle karsintakierrokselle pääsevät myös ensimmäisen karsintakierroksen 14 voittajajoukkuetta.

Ensimmäinen karsintakierros (28 joukkuetta)
Sijoilla 25-52 olevien liittojen mestarijoukkueet:
Slovakia: Artmedia Petralka
Kroatia: Dinamo Zagreb
Kypros: Anorthosis Famagusta
Ruotsi: IFK Göteborg
Slovenia: Domale
Bosnia ja Hertsegovina: Modria
Latvia: Ventspils
Liettua: Kaunas
Suomi: Tampere United
Moldova: Sheriff Tiraspol
Irlanti: Drogheda United
Georgia: Dinamo Tbilisi
Makedonia: Rabotniki
Islanti: Valur
Valko-Venäjä: BATE
Albania: Dinamo Tirana
Viro: Levadia
Armenia: Pyunik
Azerbaidan: Inter Baku
Kazakstan: Aktobe
Pohjois-Irlanti: Linfield
Wales: Llanelli
Färsaaret: Runavík
Luxemburg: Dudelange
Malta: Valletta
Andorra: Santa Coloma
San Marino: Murata
Montenegro: Budunost
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.05.2008 13.39

Josko saataisiin taas Suomalainen joukkue mukaan lohkovaiheeseen? Epäilen...
Mutta nyt on taas jo vähän meiningin makua, kun Bayern on taas mukana, ja kesällä varmasti tulee taas paljon hurjia ostoksia, niin Bayern voittaa :1:
Tai sitten Celtic...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 06.06.2008 11.33

Viimeisetkin mestarit nyt tiedossa, ja lisätty avausviestiin. Porto menetti paikkansa lohkovaiheesta sopupeliepäilyjen vuoksi. Näin ollen Portugalin liigassa toiseksi sijoittuneen Sportingin seuraksi lohkovaiheeseen nousee alun perin kolmannella karsintakierroksella ollut liigakolmonen Vitória Guimarães. Vitórian paikan kolmoskierrokselta ottaa liiganelonen Benfica.

Bulgarian mestari TsSKA Sofia puolestaan suljettiin velkojen vuoksi. Tilalle nostettiin pääkaupungin toinen seura - Levski.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 17.06.2008 16.59

Portokin sitten ilmeisesti pääsee mukaan, vai?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.06.2008 18.18

Aivan oikein, unohdin korjata tuon tänne. Eli Vitória Guimarães putosi takaisin kolmannelle karsintakierrokselle ja Benfica UEFA Cupiin. Muutokset tehty avausviestiin.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 01.07.2008 13.12

Ensimmäisen ja toisen karsintakierroksen arvonnat suoritettu:

Ensimmäinen karsintakierros
1: Linfield (Pohjois-Irlanti) - Dinamo Zagreb (Kroatia)
2: Valletta (Malta) - Artmedia Petralka (Slovakia)
3: Dinamo Tbilisi (Georgia) - Runavík (Färsaaret)
4: Santa Coloma (Andorra) - Kaunas (Liettua)
5: Murata (San Marino) - IFK Göteborg (Ruotsi)
6: Llanelli (Wales) - Ventspils (Latvia)
7: Anorthosis Famagusta (Kypros) - Pyunik (Armenia)
8: Inter Baku (Azerbaidan) - Rabotniki (Makedonia)
9: Tampere United (Suomi) - Budunost (Montenegro)
10: Dudelange (Luxemburg) - Domale (Slovenia)
11: Dinamo Tirana (Albania) - Modria (Bosnia ja Hertsegovina)
12: Aktobe (Kazakstan) - Sheriff Tiraspol (Moldova)
13: Drogheda United (Irlanti) - Levadia (Viro)
14: BATE (Valko-Venäjä) - Valur (Islanti)

Toinen karsintakierros
A: Rangers (Skotlanti) - Ottelun 4 voittaja
B: Brann (Norja) - Ottelun 6 voittaja
C: Ottelun 8 voittaja - Partizan (Serbia)
D: Ottelun 9 voittaja - Ottelun 2 voittaja
E: Ottelun 7 voittaja - Rapid Wien (Itävalta)
F: Ottelun 10 voittaja - Ottelun 1 voittaja
G: Panathinaikos (Kreikka) - Ottelun 3 voittaja
H: Ottelun 5 voittaja - Basel (Sveitsi)
I: Ottelun 12 voittaja - Sparta Praha (Tekki)
J: Ottelun 13 voittaja - Dynamo Kiova (Ukraina)
K: Anderlecht (Belgia) - Ottelun 14 voittaja
L: Beitar Jerusalem (Israel) - Wisa Krakova (Puola)
M: Fenerbahçe (Turkki) - MTK Hungária (Unkari)
N: Aalborg BK (Tanska) - Ottelun 11 voittaja
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Jorkki_1 » 03.07.2008 10.24

Tamulla kävi kyllä kanssa arpaonni koska toisella kierroksella olisi voinut tulla jo todella kovia joukkueita vastaan, mutta tuleekin vastustaja 2. ottelun voittajasta.
Jorkki_1
Maailmanmestari
 
Viestit: 194
Liittynyt: 26.06.2008 18.06
Paikkakunta: Hämeenkoski

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 03.07.2008 11.50

Kunhan TamU ensin hoitaa ensimmäisen kierroksen vastustajansa. Kuten Ari Hjelm mainitsikin arvonnan jälkeen, niin Budunost oli aivan väärässä korissa, sillä montenegrolaisjoukkuen pistearvo oli alhainen maan osallistuessa tänä vuonna ensimmäistä kertaa europeleihin. Tosiasiassahan joukkueen olisi ehdottomasti pitänyt tasonsa puolesta olla sijoitettujen joukossa.

Jos TamU pääsee toiselle kierrokselle niin vastustaja on todennäköisesti Artmedia Petralka, joka kolme vuotta sitten pelasi Mestarien liigan lohkovaiheessa. Mistään erityisen helposta vastustajasta ei voi siinäkään ottelussa puhua, joskin pahempiakin olisi toki ollut tarjolla.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.07.2008 10.10

Ensimmäinen karsintakierros
1: Linfield (Pohjois-Irlanti) - Dinamo Zagreb (Kroatia) 0-2
2: Valletta (Malta) - Artmedia Petralka (Slovakia) 0-2
3: Dinamo Tbilisi (Georgia) - Runavík (Färsaaret) 3-0
4: Santa Coloma (Andorra) - Kaunas (Liettua) 1-4
5: Murata (San Marino) - IFK Göteborg (Ruotsi) 0-5
6: Llanelli (Wales) - Ventspils (Latvia) 1-0
7: Anorthosis Famagusta (Kypros) - Pyunik (Armenia) 1-0
8: Inter Baku (Azerbaidan) - Rabotniki (Makedonia) 0-0
9: Tampere United (Suomi) - Budunost (Montenegro) 2-1
10: Dudelange (Luxemburg) - Domale (Slovenia) 0-1
11: Dinamo Tirana (Albania) - Modria (Bosnia ja Hertsegovina) 0-2
12: Aktobe (Kazakstan) - Sheriff Tiraspol (Moldova) 1-0
13: Drogheda United (Irlanti) - Levadia (Viro) 2-1
14: BATE (Valko-Venäjä) - Valur (Islanti) 2-0
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 24.07.2008 01.53

Ensimmäinen karsintakierros
1: Linfield (Pohjois-Irlanti) - Dinamo Zagreb (Kroatia) 0-2 / 1-1
=> Dinamo Zagreb jatkoon yhteismaalein 3-1.

2: Valletta (Malta) - Artmedia Petralka (Slovakia) 0-2 / 0-1
=> Artmedia Petralka jatkoon yhteismaalein 3-0.

3: Dinamo Tbilisi (Georgia) - Runavík (Färsaaret) 3-0 / 0-1
=> Dinamo Tbilisi jatkoon yhteismaalein 3-1.

4: Santa Coloma (Andorra) - Kaunas (Liettua) 1-4 / 1-3
=> Kaunas jatkoon yhteismaalein 7-2.

5: Murata (San Marino) - IFK Göteborg (Ruotsi) 0-5 / 0-4
=> IFK Göteborg jatkoon yhteismaalein 9-0.

6: Llanelli (Wales) - Ventspils (Latvia) 1-0 / 0-4
=> Ventspils jatkoon yhteismaalein 4-1.

7: Anorthosis Famagusta (Kypros) - Pyunik (Armenia) 1-0 / 2-0
=> Anorthosis Famagusta jatkoon yhteismaalein 3-0.

8: Inter Baku (Azerbaidan) - Rabotniki (Makedonia) 0-0 / 1-1
=> Inter Baku jatkoon vierasmaalisäännöllä yhteismaalein 1-1.

9: Tampere United (Suomi) - Budunost (Montenegro) 2-1 / 1-1
=> Tampere United jatkoon yhteismaalein 3-2.

10: Dudelange (Luxemburg) - Domale (Slovenia) 0-1 / 0-2
=> Domale jatkoon yhteismaalein 3-0.

11: Dinamo Tirana (Albania) - Modria (Bosnia ja Hertsegovina) 0-2 / 1-2
=> Modria jatkoon yhteismaalein 4-1.

12: Aktobe (Kazakstan) - Sheriff Tiraspol (Moldova) 1-0 / 0-4
=> Sheriff Tiraspol jatkoon yhteismaalein 4-1.

13: Drogheda United (Irlanti) - Levadia (Viro) 2-1 / 1-0
=> Drogheda United jatkoon yhteismaalein 3-1.

14: BATE (Valko-Venäjä) - Valur (Islanti) 2-0 / 1-0
=> BATE jatkoon yhteismaalein 3-0.

Näillä tuloksilla toinen karsintakierros pelataan seuraavin otteluparein:

Toinen karsintakierros
A: Rangers (Skotlanti) - Kaunas (Liettua)
B: Brann (Norja) - Ventspils (Latvia)
C: Inter Baku (Azerbaidan) - Partizan (Serbia)
D: Tampere United (Suomi) - Artmedia Petralka (Slovakia)
E: Anorthosis Famagusta (Kypros) - Rapid Wien (Itävalta)
F: Domale (Slovenia) - Dinamo Zagreb (Kroatia)
G: Panathinaikos (Kreikka) - Dinamo Tbilisi (Georgia)
H: IFK Göteborg (Ruotsi) - Basel (Sveitsi)
I: Sheriff Tiraspol (Moldova) - Sparta Praha (Tekki)
J: Drogheda United (Irlanti) - Dynamo Kiova (Ukraina)
K: Anderlecht (Belgia) - BATE (Valko-Venäjä)
L: Beitar Jerusalem (Israel) - Wisa Krakova (Puola)
M: Fenerbahçe (Turkki) - MTK Hungária (Unkari)
N: Aalborg BK (Tanska) - Modria (Bosnia ja Hertsegovina)
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 30.07.2008 23.17

Toinen karsintakierros
A: Rangers (Skotlanti) - Kaunas (Liettua) 0-0
B: Brann (Norja) - Ventspils (Latvia) 1-0
C: Inter Baku (Azerbaidan) - Partizan (Serbia) 1-1
D: Tampere United (Suomi) - Artmedia Petralka (Slovakia) 1-3
E: Anorthosis Famagusta (Kypros) - Rapid Wien (Itävalta) 3-0
F: Domale (Slovenia) - Dinamo Zagreb (Kroatia) 0-3
G: Panathinaikos (Kreikka) - Dinamo Tbilisi (Georgia) 3-0
H: IFK Göteborg (Ruotsi) - Basel (Sveitsi) 1-1
I: Sheriff Tiraspol (Moldova) - Sparta Praha (Tekki) 0-1
J: Drogheda United (Irlanti) - Dynamo Kiova (Ukraina) 1-2
K: Anderlecht (Belgia) - BATE (Valko-Venäjä) 1-2
L: Beitar Jerusalem (Israel) - Wisa Krakova (Puola) 2-1
M: Fenerbahçe (Turkki) - MTK Hungária (Unkari) 2-0
N: Aalborg BK (Tanska) - Modria (Bosnia ja Hertsegovina) 5-0
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 31.07.2008 09.32

Rangersin tasuri Kaunasta vastaan kyllä ehdottomasti suurin ylläri, mutta eivätköhän Skotit kuitenkin jatkoon yllä...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 01.08.2008 23.14

Kolmannen karsintakierroksen arvonta suoritettu:

Kolmas karsintakierros
Anorthosis Famagusta (Kypros) / Rapid Wien (Itävalta) - Olympiakos (Kreikka)
Vitória Guimarães (Portugali) - IFK Göteborg (Ruotsi) / Basel (Sveitsi)
ahtar Donetsk (Ukraina) - Domale (Slovenia) / Dinamo Zagreb (Kroatia)
Schalke (Saksa) - Atlético Madrid (Espanja)
Aalborg BK (Tanska) / Modria (Bosnia ja Hertsegovina) - Rangers (Skotlanti) / Kaunas (Liettua)
Barcelona (Espanja) - Beitar Jerusalem (Israel) / Wisa Krakova (Puola)
Levski Sofia (Bulgaria) - Anderlecht (Belgia) / BATE (Valko-Venäjä)
Standard Liège (Belgia) - Liverpool (Englanti)
Inter Baku (Azerbaidan) / Partizan (Serbia) - Fenerbahçe (Turkki) / MTK Hungária (Unkari)
Twente (Hollanti) - Arsenal (Englanti)
Spartak Moskova (Venäjä) - Drogheda United (Irlanti) / Dynamo Kiova (Ukraina)
Juventus (Italia) - Tampere United (Suomi) / Artmedia Petralka (Slovakia)
Brann (Norja) / Ventspils (Latvia) - Marseille (Ranska)
Fiorentina (Italia) - Slavia Praha (Tekki)
Galatasaray (Turkki) - Steaua Bukarest (Romania)
Panathinaikos (Kreikka) / Dinamo Tbilisi (Georgia) - Sheriff Tiraspol (Moldova) / Sparta Praha (Tekki)
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.08.2008 08.52

Olisi kyllä erittäin mielenkiintoista nähdä, miten TamU pärjäisi Juvea vastaan, mutta ei voi mitään, kun ei edes Slovakeille pärjätä...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 07.08.2008 01.08

Toinen karsintakierros
A: Rangers (Skotlanti) - Kaunas (Liettua) 0-0 / 1-2
=> Kaunas (!!) jatkoon yhteismaalein 2-1.

B: Brann (Norja) - Ventspils (Latvia) 1-0 / 1-2
=> Brann jatkoon vierasmaalisäännöllä yhteismaalein 2-2.

C: Inter Baku (Azerbaidan) - Partizan (Serbia) 1-1 / 0-2
=> Partizan jatkoon yhteismaalein 3-1.

D: Tampere United (Suomi) - Artmedia Petralka (Slovakia) 1-3 / 2-4
=> Artmedia Petralka jatkoon yhteismaalein 7-3.

E: Anorthosis Famagusta (Kypros) - Rapid Wien (Itävalta) 3-0 / 1-3
=> Anorthosis Famagusta jatkoon yhteismaalein 4-3.

F: Domale (Slovenia) - Dinamo Zagreb (Kroatia) 0-3 / 2-3
=> Dinamo Zagreb jatkoon yhteismaalein 6-2.

G: Panathinaikos (Kreikka) - Dinamo Tbilisi (Georgia) 3-0 / 0-0
=> Panathinaikos jatkoon yhteismaalein 3-0.

H: IFK Göteborg (Ruotsi) - Basel (Sveitsi) 1-1 / 2-4
=> Basel jatkoon yhteismaalein 5-3.

I: Sheriff Tiraspol (Moldova) - Sparta Praha (Tekki) 0-1 / 0-2
=> Sparta Praha jatkoon yhteismaalein 3-0.

J: Drogheda United (Irlanti) - Dynamo Kiova (Ukraina) 1-2 / 2-2
=> Dynamo Kiova jatkoon yhteismaalein 4-3.

K: Anderlecht (Belgia) - BATE (Valko-Venäjä) 1-2 / 2-2
=> BATE jatkoon yhteismaalein 4-3.

L: Beitar Jerusalem (Israel) - Wisa Krakova (Puola) 2-1 / 0-5
=> Wisa Krakova jatkoon yhteismaalein 6-2.

M: Fenerbahçe (Turkki) - MTK Hungária (Unkari) 2-0 / 5-0
=> Fenerbahçe jatkoon yhteismaalein 7-0.

N: Aalborg BK (Tanska) - Modria (Bosnia ja Hertsegovina) 5-0 / 2-1
=> Aalborg BK jatkoon yhteismaalein 7-1.

Näillä tuloksilla kolmas karsintakierros pelataan seuraavin otteluparein:

Kolmas karsintakierros (Voittajat Mestarien liigan lohkovaiheeseen)
Anorthosis Famagusta (Kypros) - Olympiakos (Kreikka)
Vitória Guimarães (Portugali) - Basel (Sveitsi)
ahtar Donetsk (Ukraina) - Dinamo Zagreb (Kroatia)
Schalke (Saksa) - Atlético Madrid (Espanja)
Aalborg BK (Tanska) - Kaunas (Liettua)
Barcelona (Espanja) - Wisa Krakova (Puola)
Levski Sofia (Bulgaria) - BATE (Valko-Venäjä)
Standard Liège (Belgia) - Liverpool (Englanti)
Partizan (Serbia) - Fenerbahçe (Turkki)
Twente (Hollanti) - Arsenal (Englanti)
Spartak Moskova (Venäjä) - Dynamo Kiova (Ukraina)
Juventus (Italia) - Artmedia Petralka (Slovakia)
Brann (Norja) - Marseille (Ranska)
Fiorentina (Italia) - Slavia Praha (Tekki)
Galatasaray (Turkki) - Steaua Bukarest (Romania)
Panathinaikos (Kreikka) - Sparta Praha (Tekki)

Mestarien liiga näytti jälleen yllätykselliset puolensa. Liettualainen Kaunas pudotti Rangersin, ja nyt kolmannelta kierrokselta pääsee lohkovaiheeseen joko suunnilleen Suomen kärkiseurojen tasoinen Kaunas tai tanskalainen Aalborg BK, jota vastaan muun muassa Honka pelasi viime kaudella kaksi tasapeliä. Se niistä puheista, että suomalaiset joukkueet olisivat vailla mahdollisuuksia päästä lohkovaiheeseen.

Samalla Schalken ja Atlético Madridin tasoiset jätit vääntävät keskenään, ja toisen karu kohtalo on pudota kelkasta jo tässä vaiheessa. Helpolla ei pääse myöskään Twenten kohtaava Arsenal eikä myöskään Sparta Prahaa vastaan pelaava Fiorentina.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 07.08.2008 08.33

Aika paukku kyllä tuo Rangersin tippuminen, kyllä olisin odottanut, että Glasgowlaiset olisivat jatkoon yltäneet, mutta ei...
No, onneksi on vielä Celtic
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja Verbal » 13.08.2008 23.39

Kolmas karsintakierros
Anorthosis Famagusta (Kypros) - Olympiakos (Kreikka) 3-0
Vitória Guimarães (Portugali) - Basel (Sveitsi) 0-0
ahtar Donetsk (Ukraina) - Dinamo Zagreb (Kroatia) 2-0
Schalke (Saksa) - Atlético Madrid (Espanja) 1-0
Aalborg BK (Tanska) - Kaunas (Liettua) 2-0
Barcelona (Espanja) - Wisa Krakova (Puola) 4-0
Levski Sofia (Bulgaria) - BATE (Valko-Venäjä) 0-1
Standard Liège (Belgia) - Liverpool (Englanti) 0-0
Partizan (Serbia) - Fenerbahçe (Turkki) 2-2
Twente (Hollanti) - Arsenal (Englanti) 0-2
Spartak Moskova (Venäjä) - Dynamo Kiova (Ukraina) 1-4
Juventus (Italia) - Artmedia Petralka (Slovakia) 4-0
Brann (Norja) - Marseille (Ranska) 0-1
Fiorentina (Italia) - Slavia Praha (Tekki) 2-0
Galatasaray (Turkki) - Steaua Bukarest (Romania) 2-2
Sparta Praha (Tekki) - Panathinaikos (Kreikka) 1-2
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.08.2008 08.10

Kolmannen kierroksen karsintojen toiset osaottelut tänään, ohjelmassa kolme matsia.

Artmedia-Juventus
(0-4)

Panathinaikos-Sparta Praha
(2-1)

Wisla Krakova-Barcelona
(0-4)
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.08.2008 06.14

Barca ja Juve eivät sitten pelanneet enää täysillä, kun jatkopaikat olivat jo lähes varmat, B-miehistöillä palloa potkivat ja Barca otti Krakovalta pataan 1-0 ja Artmedia nappasi 1-1 tasurin Juven kanssa.
Pananthinaikoskin vielä voitti Sparta Prahan 1-0, elikkäs se eteni jatkoon
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Mestarien liiga 2008-09

ViestiKirjoittaja rulezman » 28.08.2008 05.59

Liverpoolillakin teki tiukkaa minulla ainakin aivan tuntematonta Standardia vastaan, edellinen matsi päättyi 0-0, ja nyt Anfieldilläkin teki tiukkaa.
Varsinainen peliaika oli maaliton, elikkäs jatko-ajalle mentiin, sekin melkein ehdittiin pelata loppuun maalittomana, kunnes Dirk Kuyt iski pallon maalin ja hänestä tuli Poolin sankari.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 10260
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Seuraava

Paluu Muut liigat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa